Kuvia Elsasta, albumin aarteita

Eläinlääkärissä

Käytiin tuikkaamassa tehosterokotus ja nyt on homma klaari sitten 1-vuotis synttäreille saakka. Oikein hienosti meni koko homma, Liinu ei edes huomannut niskaan laitettavaa rokotetta vaan söi tädin antamia naksuja. Kuulemma leikata voisi jo ennen ensimmäistä juoksua, estää kuulemma pahanlaatuisia kasvaimia varsinkin nisissä. Myöskään Elsa ei olisi liian vanha leikkaukseen.. Mutta että reilu 300 per koira.. Sponsoreita blogiini? Anyone?
Elsa sai tuliaisena D.A.P-suihkeen. Peukut pystyyn että torstainen junamatka menisi oikein leppoisasti.

Lunta tupaan osa 2

Tuli tutustuttua metroon ja junaankin kun hoppani otti ja sanoi sopimuksensa irti. Vähän mentiin reunoja pitkin asemalla kun oli ihmisiä niin paljon. Junassa sitten nukuttiinkin penkin alla niin ettei konnari kirsua nähnyt. Ja se säästi rahaa huimat viisi euroa. Pummi-koira :)

Oonan kanssa ovat iltapäivät riehuneet, aamun antavat kyllä molemmat nukkua hyvin. Tietty Liinu kun on mun kanssa yövuorossa niin väsyttäähän sitäkin vaikka suurimman osan ajasta nukkuu.

Harmittaa tuo koirapuistossa sattunut homma, yhdellä koiralla oli aikast rajut leikit ja otinkin Liinun melko pian pois vaan kun omistaja siinä vähätteli koiransa tekemisiä niin tultiin uudelleen aidan toiselle puolen. Ei olisi pitänyt. Jotkut koirat vaan on 'pennunraivoja' eli käyvät näykkimään, puremaan ja kovasti alistamaan vaikka pentu kuinka olisi maissa ja näyttänyt selkeästi merkit alistumisesta. Olisi pitänyt vaan pitää oma pää siitä mikä on Liinulle hyväksi ja mikä ei, ja mikä ihme sen omistajan motiivi oikein oli, saada pentu sinne huutamaan vai ja omalle koiralle vähän purukumia? Äh, harmittaa vaan oma tyhmyys.

Muutoinkin nuo koirapuistot ovat kyllä aikamoisia paikkoja. Siellä tapaa kyllä jos jonkinnäköistä porukkaa, niin omistajaa kuin koiraakin. Harmi vaan että Helsingissä tuntuu olevan koirapuistot ainuita paikkoja pitää piskejä vapaana, Liinun kanssa en ota mitään riskejä kun liikenettä ja meteliä on niin paljon. Elsan kyllä voi laskea vapaaksi, sitä ei juuri mikään hätkäytä.
Ja se etteivät omistajat kutsu koiriaan pois portilta kun sinne on joku tulossa tai toinen lähdössä. Mielestäni sitten on ihan oma syy jos koira siitä portista livahtaa, on inan verran vaikeaa kulkea portista katsoen ettei kukaan vaan tunge mistään välistä samalla kun ohjaa omaa laumaa sisään/ulos. Niin että kutsukaa ne koirat pois siitä läven edestä, eikä siihen tarvi itsekkään jäädä partioimaan vaan tossua toisen eteen ja tilaa muille. Niin perkele.

Ja mitäs sitten ollaan treenattu, nooo, laadukkaasti menee jo:

*istuminen
*maatemeno, (nouseminen sieltä istumaan on boooooring)
*tassun anto
*katsominen silmiin
*ruuan odottaminen ja pyytäminen
*lenkiltä tulon jälkeen istutaan ja odotetaan rauhassa että hihna otetaan pois
*oma nimi
*tänne-tulo

hyvässä alussa ollaan:
*seis-käskyn tarkoitus
*sisäsiisteys (menty huimasti eteenpäin ihan muutamassa viikossa, vahinkoja sattuu aina vaan harvemmin kunhan on vaan kärppänä vahtimassa)
*käsitys siitä kuka siitä ulko-ovesta sisään menee ensimmäisenä
*vetäminen kun innostutaan liikaa
*remmissä riekkuminen tai siis sen jättäminen pois (eli leikkiminen Elsan/Oonan kanssa)

aika uusia juttuja:
*paikka-käsky (ollaan edetty niin että voin ottaa muutaman askelen poispäin selkä menosuuntaan ja tehdä nopean pyörähdyksen ja kävellä takaisin)
*sivulle-käsky, toimii jos toimii metwurstin kanssa (pitänee opettaa elsallekin uudella tavalla jonka luin)
*pois-käsky. Ei ihan toimi vielä, keittiössä kun on niin parasta maata, varsinkin sen kokkaavan kantapäiden takana.

Koirakouluun ei päästy vieläkään kun on niin epäsopivat työajat, maaliskuussa sitten. Sitä ennen voisin ainakin minä ottaa hieman lunkimmin itseni kanssa. Koirankoulutus ei vissiin kuitenkaan ole mitään ydinfysiikkaa.

Lunta tupaan

Olisittepa nähneet Liinun riemun vastasataneen lumen keskellä. Kumpa sellainen juhla jatkuisi vielä Kallion sykkeessäkin.
Hitto kun olisi ollut kamera.

Kivoja juttuja

Ettei nyt ihan vinettämiseksi taas tämäkin blogi menisi niin kerrotaan nyt jotain kivoja juttuja. Ja niihin kuuluu ehdottomasti julkisilla kulkeminen. Otettiin tuossa yhtenä päivänä Liinun kanssa ohjelmaan Verotoimistossa käynti ja sinne matkustettiin sitten kutosen ratikalla. Tietty retkikohteena tuo Kaisaniemi ei ole mitä rauhallisin, vaan kun totuteltava se on, niin lähdettiin matkaan. Sporien kuskit kun eivät paljoa koirankoulutusta ja totuttelua odottele niin nappasin pennun kainaloon, leimasin lipun siinä sivussa ja matka meni Liinun katsellessa sylistäni ulkoilmoja. Verotoimistossa saatiin paljon katseita osaksemme muttei kukaan tullut sentään häätämään tms, olisin käyttänyt toki verukkeena sitä että Liinukin on yksi asiakas muiden joukossa koska maksaa (tai meidän kohdalla; pitäisi maksaa) veroja. Saatiin homma hoidettua ja edettiin varovaisin askelin odottelemaan kotiinpäin menevää ratikkaa. Aika jännää toki oli mutta istuskeltiin pysäkillä syöden nakkeja joten arkuus ei käynyt ihan ylitsepääsemättömäksi. Kolmosella sitten lähdettiin takaisin ja saatiin paikka vasta Hakaniemen kohdalla. Siinäpä sitten tuumin että mennäänpä nyt koko rahalla ja vedetään koko reitti. Ja niinpä sitten totuteltiin matkustukseen. Tai minä totuttelin jaloissa nukkuvaan koiraan joka ei välittänyt tuon taivaallista koko matkasta. Ahteri puuduksissa kiersin sitten Töölön ja Eiran kunnes tultiin takaisin Hakaniemeen. Olin juuri miettinyt että mitenkähän on, reissu on kestänyt jo yli tunnin että pitäsköhän leimata uudemman kerran. Ja pim, kuin pahimmasta painajaisesta, seitsemän tarkastajaa nousi sinisissään raitiovaunuun ja alkoivat tarkistaa lippuja. Meinasi itku päästä, mukamas tyynenä kaivoin korttini ja herättelin samalla Liinun penkin alta ja kun Täti Sininen tiukkasi että mistäs kaukaa oikein ollaan tultu kun lippu on leimattu iltapäivästä niin minä vaan osottelin unenpöppöröistä Liinua ja selitin kovasti miten tässä on pennunkoulutus menossa ja koko kiekka on menty ja seliseli. Ja läpi meni. Siitä ilosta jäätiin pois Karhupuiston pysäkillä ja juostiin kotiin iloisina siitä ettei reissun hinnaksi tullutkaan 66 euroa.

Seuraavana päivänä lähdettiin sitten kiikuttamaan sitä verokorttia palkanlaskentaan joka sijaitsee Etelä-Haagassa. Sinne päästiin 51:sen bussilla. Tietty mun kortista oli loppunut massi mutta kiitos maahanmuuttajakuskin, pääsin kyytiin kysymällä että 'voinksmää ostaa lipun kännykällä?'. No mun tietämyksen mukaan kännyliput ei käy kuin lautalla, metrossa ja ratikassa mutta joko Setä ei ymmärtänyt mun kysymystä, se ei huomannut että kortti piippasi punaista, se kiinnitti kaiken huomion sylissä killuvaan koiraan tai mahdollisesti sitä ei kiinnostanut vittuakaan koko homma. Oli niin tai näin niin kännylipulla mentiin. Takaisin sitten käveltiin 10:n päättärille Pikku-Huopalahteen ja vaihdettiin Oopperalla kasiin. Hyvin meni kaikki, pitää vaan joku päivä mennä jollekin päättärille harjoittelemaan rauhassa raitiovaunuun nousua, täysikasvuinen Liinu kun tuskin sylikoirasta menee.

Ai niin ja kynsiäkin leikattiin ja se sujui tosi hyvin. Elsa tosin piippasi jo nähdessään sakset, tavallisesti R saa ne leikata, siltä kun mustien kynsien leikkaaminen käy inan verran näpsäkämmin kuin multa. Pitäisi vaan harjotella ja leikata useammin, ettei synny pelkoa koiralle kuin emännällekään.

Ulkoilu ei sitten ole hauskaa yhtään

Ollaan Liinun kanssa hieman edetty, häntä ei viistä mahaa enää joka lenkillä mutta uloslähtiessä ei Liinu eteiseen tule, pitää toisinaan hakea (ei sentään karkuun mene) ja alaovella alkaa istuminen ja hannaus joka jatkuu korttelin verran kunnes Liinulle varmaan käy selväksi että takaisin ei mennä. En ole houkutellut kyykyssä kun jotenkin tuntuu että sitten edettäisiin koko lenkki kyyryssä. Mutta jos tuo hannaus tuosta vielä jatkuu niin kevyt 'pakottaminen' ei enää toimi kun elopainoa tulee lisää. Mitä siis tehdä? Nakit pääasiassa maistuu mutta Liinu mielellään jää istuskelemaan palkinnon jälkeen. Joskus kun nakit ei ole heti maistuneet ollaan jääty hetkeksi tarkkailemaan kunnes maistuvat jälleen. Suurin selvä pelon aihe on tuo tekojäärata mistä kuuluu kiekkojen pauketta.

Kotiin tullessa alkaa kiskominen kotiovelle päin mutta se on vähentynyt pysähtymisien kanssa, kiire sinne on mutta ei silti kisko. Tosin Liinu yrittää vaihtaa jatkuvasti puolta tulemalla suoraan jalkoihin tai yrittämällä takaapäin. Olen yrittänyt nyt muistaa talutella ainoastaan vasemmalla puolen, eikös tokossakin sillä puolen opeteta kulkemaan? (Se tosin on hieman vaikeaa kun Elsaa olen tottunut taluttelemaan oikealla puolen mutta ajattelin josko tietyn puolen suosiminen varsinkin alussa vähentäisi sellaista ylimääräistä sähläystä)

Mutta miten siis saada ulkoilusta ylipäätään kivaa? Koirapuistoissa ollaan käyty ja siellä Elsa ja Liinu saavat peuhata kahdestaan ja toisinaan muutaman muunkin kanssa ja toisiin koiriin Liinu ottaa rohkeasti kontaktia (remmissä en tosin anna haistella koska Elsa ei siitä välitä enkä muutenkaan katso että se on paras tapa kohdata toisia koiria) Ollaan käyty eri paikoissa ja kokeiltu jo julkista liikennettäkin ja siitä Liinu pitää ts. nukkuu penkin alla. Eli kaikki mikä tapahtuu sisätiloissa on mukavaa.
Yritän nyt käydä Liinun kanssa vielä enempi yksinään ulkona vaikka Elsan mukanaolo rohkaisee sitä ehkä hieman ja saa lenkkeilystä mukavampaa. Äh, hankalaa tämä toisinaan. Ja turhauttavaa kun ei keksi mitään huippuideaa.

Vahingonilo on paras ilo

Pakko hehkuttaa ennenko lähdetään kylille. Mut TOPI ASTU KOIRANKAKKAAN. Omassa kodissaan. LoL.

\o/

Ei sit vissiin niitä kenkiä jalkaan. Muahahhaahhaa.

Kasvusta ja ravinnosta

Liinu on kyllä kasvanut, harmittaa kun ei mitattu säkää heti Liinun kotiutuessa mutta silmämääräisesti on sitä korkeuttakin tullut eikä vain lihaa luiden ympärille. Pitänee kysyä eläinlääkäriltä neuvoa ettei Liinu vain kasva liian nopeaa tahtia, sellaisestakin olen kuullut juttua. Ikuna en kyllä osta enää mitään halpisruokaa vaikka kuinka edullista olisi, en muistanutkaan miten paljon saa pussittaa paskaa jos sellaiseen sortuu. Elsa söi aikaisemmin, ennen allergiaa juuri niitä edullisempia mutta nyt ollaan siirrytty Jahti&Vahti ruuan kautta Olympian: kana ja riisi-kuivamuonaan. Tuo J&V oli siihen asti sopivaa kunnes sen tuotantomaa muuttui Suomesta ilmeisesti Saksaan. Heti ensimmäisen säkin avattuani Elsa sai kamalan ihottuman ja raapi ahteriaan ja rintamustaan karvattomaksi. Onneksi se sitten lähti kuukauden antibioottikuurilla, rasvoilla ja 'sputnikin'-pitämisellä. Tietty en voi olla nyt satavarma että ihottuma oli ruuan syytä mutta muutakaan syypäätä en siihen hätään keksinyt. Ja en aio enää uudestaan koittaa ruuan sopivuutta. Olympian kelvatkoon kunnes tulee aika siirtyä johonkin senioriruokaan. Tosin luin tuossa yhtenä päivänä koirien ravitsemuksesta ja ajattelin koittaa tuota Yrjölänpuuroa. Tässä olisi kokonaisuudessaan J.A.U Yrjölän artikkeli aiheesta, kun kerran innostuin linkittämään. Lisään sen myös tuonne sivuvalikkoon. Kuten myös Liinun kasvukäyrän sekä Elsan pikkuisen solakoitumisproggiksen.

Elämää

Koirakouluttajan neuvoilla ollaan nyt menty ja paremmin sujuu. Suosittelen kyllä sydämellisesti hankkimaan apua jos siltä tuntuu. Vaikkei se nyt koiraa samalla hetkellä pelottomaksi muuta niin itse saa varmuutta ja uutta luottamusta omiin kykyihinsä.
Otin koirat mukaan Hämeeseen kun oli muutama yövuoro ja hyvinhän se sujui. Vähän Liinu ulvoi kun piti jättää ne taukohuoneeseen niiksi hetkiksi kun jotain duunia piti tehdä. Mutta eipä se ihme ole kun outo paikka ja omituisia huitovia ihmisiä ympäristössä. Sisäsiisteyskin oli helpompaa kun ovesta suoraan pääsi pihalle eikä tarvinnut kintut ristissä odotella kolmea kerrosta. Liinu ei osoittaunut minkäänlaista stressiä tai pelokkuutta Hämeessä, mitä ilmeisemmin liittää ne ainoastaan tänne Kallion alueelle.
Mutta jotain hyvääkin. Liinu nukkuu autossa!! Toisin kuin Vinku-Iita alias Elsa joka inisee, ulisee, läähättää ja vinkuu matkat. No ei kaikkia, pitkillä matkoilla rauhoittuu, no läähättämään. Matkat siis sujuu ja Hämeessä tutustuttiin Oonaan, Elsan entiseen kämppikseen. Sekin sujui kohtalaisesti. Suihkupulloa tosin kaipasin kun haukku alkoi käydä yksiöön sopimattomaksi.
Kotona siis. Itse alan näyttää hieman homsuiselta kotirouvalta kun elo on pyörinyt enimmillään koirien ympärillä. Jo niin paljon että hermot menee. Ja ei saisi mennä, ei. Mutta kun tönöttää eteisessä toppavaatteet päällä, intoileva Elsa jaloissa ja toinen turri ei osoita pienintäkään kuulonymmärtämistä niin alkaa hieman nutturaa kiristämään. Se johtuu ulkoilun tuomista peloista, tiedetään ja varmaan lähtee aikanaan, toivon ainakin. Unelma olisi jos Liinusta tulisi sellainen semi-Elsa, ulosmeno olisi kivaa muttei sentään üüberkivaa.
T:kin on alkanut taas uskaltautumaan Liinun kanssa pihalle ja hyvä niin, kyllä se luottamus rakentuu sitten ajan kanssa.
Jaa'a, mutta nyt tää homsuinen kotibööde menee nyppimään kulmansa ja pesemään tukkansa. Yrittäen näyttää edes inan verran ihmiseltä. Ai niin ja kävin hieman hyy-hengittelemässä joogassakin, ettei ala korvat vahingossakaan savuamaan mahdollisten takapakkien takia.

Aerofobiaa ja katagelofobiaa

En ole nyt päivitellyt kun on elo ollut hieman hankalaa. Liinu on nyt saanut pahoja pelkoja näistä muutaman päivän sisällä sattuneista tapahtumista ja ulkoilma ja äänet pelottavat sen verran että ulkoilu on miltei mahdotonta. Ollaan treenattu tuossa sisäpihalla, minne ei liikenteen melu kuulu eikä erityisiä pamahduksia. Nakkien voima on suuri. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena.
Tänään tulee myös koirakoulusta Liinulle tai lähinnä meille apua. Omat tiedot ja taidot kun ei oikein vakuuta. Elsaa kun ei ole koskaan mikään pelottanut, paitsi tietysti pimeä metsä ja siellä olevat kummalliset hahmot. Ne samat siis kun saavat minut tutisemaan.
Eilinen meni tosiaan kaavalla, kaulapanta > nakki, eteiseen > nakki, ulos ovesta > nakki, porrastasanteet > nakki, ulos takaovesta > nakki. Tuli selväksi vissiin? Onneksi Liinu on safkan perään, on hieman helpompaa. Palatakseni eiliseen, ovelta edettiin taka-aidalle, takaisin oven läheisyyteen, uudestaan aidalle jne. Viimeisillä kerroilla otettiin kohteeksi myös oikea ulko-ovi, sillä tosin käytiin ihan vaan kääntymässä, ei avattu eikä mitään.
Tänään homma sitten jatkuu, otettiin kohteeksi välikön kautta toinen sisäpiha ja siellä oleva roskakatos. Ja takaisin. Ja uudestaan. Hieman toisesta pihasta kuuluva roskamiehen rymistys pisti tassuja tärisemään mutta nostin Liinun katsomaan äänen lähdettä ja puhelin rauhallisesti. Juttelen muutenkin koko ajan, matalalla ja rauhallisella äänellä. Mahdan olla naapurien suosiossa talon pahimpana friikkinä kun kuljen perse pystyssä käytävällä koira perässä. Niin ja jutellen miten helkkarin hyvää nakki voikaan olla, että kannattais tulla maistamaan. Oijoi. Mainitsinko jo että olen kasvissyöjä enkä syönyt nakin nakkeja yli kymmeneen vuoteen:)

No juu, pitäkäähän peukkuja ja jos on jotain rohkaisevia tarinoita, niin saa laittaa kommenttilootaan (mikäli tätä blogia nyt edes kukaan lukee) en niinkään halua kuulla mitään kammottavuuksia jota koirakirjat tarjoaa. 'Arasta koirasta tulee aggressiivinen', 'pentuiässä oleva koira ei traumojaan unohda', 'ei se teihin luopioihin koskaan enää luota' jutut ei nyt oikein itseluottamusta korota ja itseluottamus, pojat sitä kaivataan nyt.

Pohdintaa aamuyön tunteina

Seropit rulettaa!! Mä en ole koskaan ollut mikään erityisen rotu-uskollinen tyyppi. Sakemanneista olen kyllä tykännyt mutta sekarotuiseen olen päätynyt (oon katsonut ihan liikaa susikoira Roita ja saksalaisia poliisisarjoja joissa on viisastakin viisaampia schäfereitä). Ei siinä etteikö koira voisi jotain rotuakin olla, mulla vaan on kuva kasvattajista jotka vaativat näyttelyitä sun muita aktiviteetteja jotka eivät kohtaa mun intressejä. Mitä ne on? Ja sillon 19-vuotiaana ei olisi edes varaa ollut ostaa mitään rotukoiraa, Elsasta maksoin hurjat 200 markkaa. Arvokas koira se silti on, rotua tai ei. Arvokas mulle.

No joo, eilen aloin itkemään kun Sipowicz sai ylennyksen. Huoli koiruudesta oli niin suuri että telkan tuijottaminenkin oli niin kovin tunteikasta ;) Tänä yönä olen lukenut Anders Hallgrenin Koiraongelmia ja ongelmakoiria ja yrittänyt painaa päähäni uutta tietoa. Ihan fiksun kuuloista tekstiä kyllä, ainoastaan yksi kohta pisti erityisesti miettimään:

"Alistetut koirat näyttävät iloisilta. (s.44) Jos ihminen on kova ja vaativainen koiraansa kohtaan, se heiluttaa entistä enemmän häntäänsä, painaa korvansa luimuun, nostaa leukaansa ja vetää suupieliä taaksepäin. Se tuntuu käyttäytyvän pennun tavoin. Ne kaikki ovat kuitenkin alistumiseleitä, vaikka koira näyttääkin ihmisen mielestä iloiselta ja pentumaiselta. Sen vuoksi kovia koulutusmenetelmiä käyttävien henkilöiden mielestä heidän koiransa tuntuvat vain olevan iloisia, kun niitä kohdellaan vähän ankarasti. Iloa se ei kuitenkaan ole, vaan alistumista. Koira voi käyttäytyä samalla tavalla, jos joku astuu vahingossa sen käpälälle."

Elsa tervehtii usein ihmisiä joita se ei ole pitkiin aikoihin tavannut, juuri näillä tunnusmerkeillä. Se 'virnistelee' ja häntä käy kun Slayerin solistin fleda. Miksi se näin tekee? Ei kukaan vieraista ole koskaan Elsaa kohdellut ankarasti ja ainoa ketä Elsaa on kouluttanut ja komentanut on allekirjoittanut. Mistä siis tällainen käytös?

"Kunnioita alistumista. (s.143) Valitettavasti on edelleen ihmisiä, jotka luulevat että koira "häpeää", kun se painautuu matalaksi, jos se yllätetään tekemästä jotain kiellettyä. Se taas saa heidät ajattelemaan, että "koira siis tietää, mitä se on tehnyt", ja silloin arvellaan että sitä voi huoletta rankaista. Niin ei kuitenkaan ole. Kukaan ei tiedä mitä koiran päässä liikkuu. Ainoa, mitä näemme, on ulkoinen käyttäytyminen, se että koira osoittaa alistumista, ja alistumista on aina kunnioitettava. Koskaan ei saa rähistä koiralle, joka ilmaisee käyttäytymisellään alistumista."

Minä mitä ilmeisemminkin kuulun näihin valitettaviin ihmisiin. En siinä mielessä että raivoaisin jälkikäteen kun on roskis levitetty mutta siinä mielessä että edelleen kuvittelen Elsan tietävän että se on tehnyt jotain kiellettyä. En vain ymmärrä miten muuten se ei tule eteiseen vastaan jos jotain ilkeyksiä on tehty. Tai jos tulee se nimenomaan käyttäytyy alistuneesti. Selvennän etten ole nähnyt vielä tapahtunutta enkä missään tapauksessa ole yllättänyt sitä pahuuksien duunailusta. No, tämä ei kai koskaan selviä sillä Elsa ei ole enää pitkiin aikoihin tehnyt mitään (kopkop) omituisuuksia, kuten syönyt alusvaatteitani tai levitellyt roskiksia. Enkä tässä nyt väitä että kaikki koirat tietäisivät, ihmettelen vaan Elsan käytöstä. Ja vielä; miten sitten kunnioitetaan alistumista? Jos en nyt räjähdäkkään syödyistä kengistä (koiran luimistellessa vierellä) niin en kai kehumaankaan voi alkaa? Huomiotta jättäminen? Mitä?