Monday, July 23, 2007
Ei pentutehtailulle!!!
En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas.
Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee. Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni. Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis.
Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee. Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni. Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis.
Saturday, July 7, 2007
HappyHappyJoyJoy
Liinulle ilmestyi haavaan miltei kuukauden kuluttua leikkauksesta paukama joka käytiin tarkastuttamassa lekurilla. Mitään sen kummallisempaa se ei ollut kuin että toisinaan koiran kroppa alkaa hylkimään sulavaa tikkiä, varsinkin solmukohtia ja ne alkavat puskea ulospäin aiheuttaen nestepatin. Antibioottia napaan ja ongelma hoidettu.
Olen lähiaikoina saanut paljon positiivista palautetta Liinun kehittymisestä. Ja onhan sitä tapahtunut, ennenhän Liinu ei tullut eteiseen ollenkaan, nykyisin makoilee ja nukkuu siellä. Ulkona kulki 'krokokävelyä' varsinkin jos jotain pelottavaa tapahtui, tänään vilaisi taivaalle kun ukkoskuuro alkoi, ei lähtenyt juoksemaan paniikissa mihinkään. Uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa mutta sekin tapahtuu nykyisin kymmenen minuutin sisään eikä vaadi tuntien totuttelua. Serene-UM lääkitystä ollaan puolitettu ja tuskin tämän paketin loputtua ostetaan enää uutta annosta.
Tuntuu hyvältä, täytyy myöntää. Olisi pitänyt vain luottaa ongelmakoirakouluttajan arvioon Liinun trauman laadusta ja sen pysyvyydestä. Mutta ei, sitä maalaili kuvia aggressiivisesta ja pelokkaasta koirasta, menettäen yöunensa. Olisin voinut luottaa itseeni ja Topiin että yhdessä kyllä pärjätään. No kaikesta oppii, toivon niin.Vieläkään ei olla liikuttu kovin suurissa ihmismassoissa, ehkä siihenkin pystytään jokin päivä.
Tosin tarvetta siihen ei välttämättä ole koska ostimme perheellemme vuoden -88 Toyota Carina II. Viistoperäiseen pirssiin mahtuvat molemmat koiruuden oikein hyvin ja Elsa saa rauhassa ulista koko matkan ilman että revin pelihousujani. Elsan intoilu/stressi tuskin laantuu koskaan (rauhoittuu kyllä matkan kuluessa) joten nyt olen ainakin turvannut oman mielenterveyteni kun ei tarvitse itse stressaantua muiden matkustajien mielipiteistä ja yrittää toivotonta; Elsaa hiljaiseksi.
Nyt tuli aikalailla yltiöiloinen postaus, voisin tavoilleni uskollisena motkottaa kuitenkin edes jostain asiasta. Vaikkapa siitä miten pahalta tuntui/tuntuu useiden ihmisten kommentointi Liinun luonteesta. Tiedän että se on arka, mitä siitä sitten? Kärjistäen: jos näet kadulla äidin cp-vammaisen lapsensa kanssa, menetkö heti valistamaan äitiä siitä miten vammainen lapsi hänellä on? Et tietenkään mene, jotain kunnioitusta toisen perhettä kohtaan. Taustalla voi olla vaikka miten paljon ahdistusta, itsesyytöksiä ja pelkoa, siihen ei auta kanssaihmisten jatkuva voivottelu ja mollaaminen.
Jos ei tiedä koirista mitään, on parempi olla ihan hiljaa. Mutta niin se on että ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta koirista tai koirankasvatuksesta, omaavat eniten mielipiteitä ja neuvoja niistä.
Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Näillä mennään.
Olen lähiaikoina saanut paljon positiivista palautetta Liinun kehittymisestä. Ja onhan sitä tapahtunut, ennenhän Liinu ei tullut eteiseen ollenkaan, nykyisin makoilee ja nukkuu siellä. Ulkona kulki 'krokokävelyä' varsinkin jos jotain pelottavaa tapahtui, tänään vilaisi taivaalle kun ukkoskuuro alkoi, ei lähtenyt juoksemaan paniikissa mihinkään. Uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa mutta sekin tapahtuu nykyisin kymmenen minuutin sisään eikä vaadi tuntien totuttelua. Serene-UM lääkitystä ollaan puolitettu ja tuskin tämän paketin loputtua ostetaan enää uutta annosta.
Tuntuu hyvältä, täytyy myöntää. Olisi pitänyt vain luottaa ongelmakoirakouluttajan arvioon Liinun trauman laadusta ja sen pysyvyydestä. Mutta ei, sitä maalaili kuvia aggressiivisesta ja pelokkaasta koirasta, menettäen yöunensa. Olisin voinut luottaa itseeni ja Topiin että yhdessä kyllä pärjätään. No kaikesta oppii, toivon niin.Vieläkään ei olla liikuttu kovin suurissa ihmismassoissa, ehkä siihenkin pystytään jokin päivä.
Tosin tarvetta siihen ei välttämättä ole koska ostimme perheellemme vuoden -88 Toyota Carina II. Viistoperäiseen pirssiin mahtuvat molemmat koiruuden oikein hyvin ja Elsa saa rauhassa ulista koko matkan ilman että revin pelihousujani. Elsan intoilu/stressi tuskin laantuu koskaan (rauhoittuu kyllä matkan kuluessa) joten nyt olen ainakin turvannut oman mielenterveyteni kun ei tarvitse itse stressaantua muiden matkustajien mielipiteistä ja yrittää toivotonta; Elsaa hiljaiseksi.
Nyt tuli aikalailla yltiöiloinen postaus, voisin tavoilleni uskollisena motkottaa kuitenkin edes jostain asiasta. Vaikkapa siitä miten pahalta tuntui/tuntuu useiden ihmisten kommentointi Liinun luonteesta. Tiedän että se on arka, mitä siitä sitten? Kärjistäen: jos näet kadulla äidin cp-vammaisen lapsensa kanssa, menetkö heti valistamaan äitiä siitä miten vammainen lapsi hänellä on? Et tietenkään mene, jotain kunnioitusta toisen perhettä kohtaan. Taustalla voi olla vaikka miten paljon ahdistusta, itsesyytöksiä ja pelkoa, siihen ei auta kanssaihmisten jatkuva voivottelu ja mollaaminen.
Jos ei tiedä koirista mitään, on parempi olla ihan hiljaa. Mutta niin se on että ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta koirista tai koirankasvatuksesta, omaavat eniten mielipiteitä ja neuvoja niistä.
Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Näillä mennään.
Saturday, May 26, 2007
Shoping Shopping
Liinu on aivan kunnossa, haava on parantunut hyvin ja tikinpoisto meni mallikkaasti. Nyt vaan pitää katsoa ettei massaa ala kertymään liikaa, penturuuasta ollaan pikkuhiljaa siirtymässä aikuisten tavaraan. Olen miettinyt myös Yrjölän puuroa, olisiko se parhain ratkaisu vai pysyäkkä teollisesti tuotetussa ruuassa. Hmm.. voi näitä ongelmia ja pulmia..
Lisään muutaman linkin nettikauppoihin, olen nyysinyt listan Pelastetaan Koirat ry:n keskustelupalstalta nickin Turhake kirjoituksesta. Shoppailun iloa! (Maikulle ts. Näkälle voisi löytyä talveksi pukuja tuosta Koirapukimo Tassu-Taskun linkistä)
edit. ja koko linkkilistani oli hävinnyt netin avaruuteen.. vittu kun vituttaa. No mitäpä muutakaan sitä tekisi sunnuntaisin, lukisi pääsykokeisiin? Hah.
Lisään muutaman linkin nettikauppoihin, olen nyysinyt listan Pelastetaan Koirat ry:n keskustelupalstalta nickin Turhake kirjoituksesta. Shoppailun iloa! (Maikulle ts. Näkälle voisi löytyä talveksi pukuja tuosta Koirapukimo Tassu-Taskun linkistä)
edit. ja koko linkkilistani oli hävinnyt netin avaruuteen.. vittu kun vituttaa. No mitäpä muutakaan sitä tekisi sunnuntaisin, lukisi pääsykokeisiin? Hah.
Saturday, May 12, 2007
Itä-Pasilan kolmipäinen gerberos, kohdunpoisto ja huonosti nukuttu yö
Aika otsikko. Yleisön pyynnöstä (kiitos Maikku että luet:) päivitän tätä jo hieman unholaan jäänyttä blogiani.
Mitäs kaikkea nyt sitten pitäisi kertoa... Liinu on kasvanut kovasti, kuten tuosta sivupalkista voi seurata ja se on Serene-UM lääkityksen avulla rohkaistunut todella paljon. Nykyään vieraat kotona otetaan ilolla vastaan, ulkona ei kävellä pitkin seinänvieruksia 'krokokävelyllä' ja eteisestäkin on tullut kiva paikka, ulos lähdetään ihan oma-alotteisesti. En tiedä sitten miten paljon tuosta lisäravinteesta on omistajien placebo vaikutusta, tarkoittaen että ehkä me nyt uskallamme rohkeammin viedä Liinua kun luotamme lääkkeen voimaan. Ensi alkuun jätimme siedätyksen kokonaan ja käytiin ainoastaan tuttuja paikkoja läpi viikkojen ajan. Ja yhtäkkiä ei Hesarikaan ollut enään ihan mahdoton paikka. Kurvi nyt on vielä ihmispaljouden takia aika kamalaa mutta sitä ollaan toisinaan treenattu niin että T on tullut koirien kanssa mua vastaan kun olen kotitunut luennolta. Näin ollen Liinu on saanut iloisen yllätyksen nimenomaan pelottavalla paikalla ja muistiin on tallentunut hyvä muisto. Arkahan se vieläkin on, ei sitä käy kiistäminen mutta nykyään se pelästyessään silti jää katsomaan mikä se kurjaakin kurjempi ääni/tapahtuma oli.
Liinu oli eilen sitten kohdunpoistossa. Ja eilinen meni huolesta harmaana kun pessimistinen minäni oli varma että vatsasta löytyy varmaan kasveja tai muutoin joku menee sterilaatiossa pieleen ja neljän aikaan mua ei odota kuin panta ja remmi sekä anteeksipyyntö.. 'sori nyt kauheesti mut sun piskis kuali'. Olen hurmaava itseni.
Leikkaus meni peloistani huolimatta hyvin ja viiden ja puolen tunnin jälkeen meitä odotti uliseva, sekava ja alleen pissivä koira joka tekee kaikkensa että saisi kuupan pois ja pääsisi repimään tikit irti. Myös akrobaatiota ollaan yritetty jos missä asennossa jos nyt se takatassun yksi kynsi yltäisi edes yhteen tikkiin. Kaikenkaikkiaan Liinu oli surkea. Taksissa se makasi takapoksissa ja huusi. Kaikesta sekavuudestaan huolimatta, kotioven nähdessään se juoksi portaat hissille ja jopa häntä heilahti kun se näki Elsan eteisessä.
Kokeiltiin muuten kuuppaa eli sputnikia jo etukäteen ja silloin Liinu vain huohotti, tärisi ja oli ihan shokissa. Mutta nytkun ei ole mitään vaihtoehtoja niin se on tottunut siihen hyvin. Ehkä se eilinen dropattu koira ei tajunnut enää pelätä? Meinaan nyt vauhti on entisensä, huolimatta sputnikista.
Eipä olis uskonut että koira tosiaan piristyy noin nopeasti, nyt täytyy vain toppuutella vauhtia kaksi viikkoa jotta saadaan tikit kunnialla pois.
Laskimpa tuossa että vuoden alusta meillä on noihin kahteen karvakasaan mennyt 1100 euroa. Lapsetkin tulis halvemmiks:) Ja tuohon lisäksi nyt 337 € ja taksimatka reiska yhdeksän juuroa. Mut osilta saan syyttää ihan vain itseäni. Taaskin meni eläinkauppaan 21 euroa suunniteltua enemmän kun kauppias suositteli Elsan hilseilevään nahkaan jotain luontaista lisäravinnepurkkia jonka sitten kuuliaisesti ostin. Vain parasta koirilleni. Hehheh.
Mutta nyt lähden Liinun kanssa rauhalliselle remmikävelylle. In my dreams. Elsa onkin Topin kanssa töissä koko päivän. Itä-Pasilan gerbroksesta sitten toisten.
Mitäs kaikkea nyt sitten pitäisi kertoa... Liinu on kasvanut kovasti, kuten tuosta sivupalkista voi seurata ja se on Serene-UM lääkityksen avulla rohkaistunut todella paljon. Nykyään vieraat kotona otetaan ilolla vastaan, ulkona ei kävellä pitkin seinänvieruksia 'krokokävelyllä' ja eteisestäkin on tullut kiva paikka, ulos lähdetään ihan oma-alotteisesti. En tiedä sitten miten paljon tuosta lisäravinteesta on omistajien placebo vaikutusta, tarkoittaen että ehkä me nyt uskallamme rohkeammin viedä Liinua kun luotamme lääkkeen voimaan. Ensi alkuun jätimme siedätyksen kokonaan ja käytiin ainoastaan tuttuja paikkoja läpi viikkojen ajan. Ja yhtäkkiä ei Hesarikaan ollut enään ihan mahdoton paikka. Kurvi nyt on vielä ihmispaljouden takia aika kamalaa mutta sitä ollaan toisinaan treenattu niin että T on tullut koirien kanssa mua vastaan kun olen kotitunut luennolta. Näin ollen Liinu on saanut iloisen yllätyksen nimenomaan pelottavalla paikalla ja muistiin on tallentunut hyvä muisto. Arkahan se vieläkin on, ei sitä käy kiistäminen mutta nykyään se pelästyessään silti jää katsomaan mikä se kurjaakin kurjempi ääni/tapahtuma oli.
Liinu oli eilen sitten kohdunpoistossa. Ja eilinen meni huolesta harmaana kun pessimistinen minäni oli varma että vatsasta löytyy varmaan kasveja tai muutoin joku menee sterilaatiossa pieleen ja neljän aikaan mua ei odota kuin panta ja remmi sekä anteeksipyyntö.. 'sori nyt kauheesti mut sun piskis kuali'. Olen hurmaava itseni.
Leikkaus meni peloistani huolimatta hyvin ja viiden ja puolen tunnin jälkeen meitä odotti uliseva, sekava ja alleen pissivä koira joka tekee kaikkensa että saisi kuupan pois ja pääsisi repimään tikit irti. Myös akrobaatiota ollaan yritetty jos missä asennossa jos nyt se takatassun yksi kynsi yltäisi edes yhteen tikkiin. Kaikenkaikkiaan Liinu oli surkea. Taksissa se makasi takapoksissa ja huusi. Kaikesta sekavuudestaan huolimatta, kotioven nähdessään se juoksi portaat hissille ja jopa häntä heilahti kun se näki Elsan eteisessä.
Eilinen ilta ja yö meni Liinun vikistessä kahden viltin alla. Nukuttu ei paljoa olla, korvatulppia yritin mutta kuitenkin tuli valvottua ja stressattua ettei se vaan pääse käsiksi haavaan.
Kokeiltiin muuten kuuppaa eli sputnikia jo etukäteen ja silloin Liinu vain huohotti, tärisi ja oli ihan shokissa. Mutta nytkun ei ole mitään vaihtoehtoja niin se on tottunut siihen hyvin. Ehkä se eilinen dropattu koira ei tajunnut enää pelätä? Meinaan nyt vauhti on entisensä, huolimatta sputnikista.
Eipä olis uskonut että koira tosiaan piristyy noin nopeasti, nyt täytyy vain toppuutella vauhtia kaksi viikkoa jotta saadaan tikit kunnialla pois.
Laskimpa tuossa että vuoden alusta meillä on noihin kahteen karvakasaan mennyt 1100 euroa. Lapsetkin tulis halvemmiks:) Ja tuohon lisäksi nyt 337 € ja taksimatka reiska yhdeksän juuroa. Mut osilta saan syyttää ihan vain itseäni. Taaskin meni eläinkauppaan 21 euroa suunniteltua enemmän kun kauppias suositteli Elsan hilseilevään nahkaan jotain luontaista lisäravinnepurkkia jonka sitten kuuliaisesti ostin. Vain parasta koirilleni. Hehheh.
Mutta nyt lähden Liinun kanssa rauhalliselle remmikävelylle. In my dreams. Elsa onkin Topin kanssa töissä koko päivän. Itä-Pasilan gerbroksesta sitten toisten.
Friday, March 16, 2007
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..
mutta useimmiten ne ei ihmetytä eikä kummastuta, pistää vaan vitun vihaiseksi ja surulliseksi. Laitan nyt linkkejä jotka koskevat Jasha-nimisen koiran kohtaloa. Ensimmäisessä on kuva joka saattaa järkyttää enkä sitä siksi suosittele.
Kiepin nettipäiväkirja
Ilta-Sanomien artikkeli
Uusi-Rovaniemi 28.2.2007
7 päivää-lehden artikkeli ja toinen sivu.
Asiasta jotain tietäviä kehottaisin ottamaan yhteyttä Rovanimen poliisiin: 016-3295450.
Kiepin nettipäiväkirja
Ilta-Sanomien artikkeli
Uusi-Rovaniemi 28.2.2007
7 päivää-lehden artikkeli ja toinen sivu.
Asiasta jotain tietäviä kehottaisin ottamaan yhteyttä Rovanimen poliisiin: 016-3295450.
Friday, March 9, 2007
Eläinlääkärissä
Pissa purkkiin, eläinlääkärille ja visa vinkumaan huolella taas. Koiran normaali juominen on n. 0.1 l/kg/vrk kohtaan. Eli Liinun tapauksessa (0,13 l/kg/vrk) on kyse selvästi polydipsiasta. Mitään synnynnäistä tai muutakaan poikkeavaa ei löydetty mikä on tietty hyvä homma.
Liinulta otettiin veriarvot (maksa, munuais, prot., haima, elektrolyytit, verensok., leukkarit, punasoluarvot sekä seerumin glutaraldehyditesti) sekä UÄ:llä tutkittiin sisäelimet, lähinnä kohtu mahdollisen märkäkohdun varalta. Liinu itsessään otti tosi reippaasti kaikki toimenpiteet, verinäytteenkin antoi paremmin kuin emäntänsä. Maanantaina saa virtsan bakteeriviljelytulokset mutta nyt jo aloitettiin antibioottikuuri mahdollisen VTI:n varalta sekä Antepsin-lääkitys vatsan limakalvoärsytyksen hoitoon. Tarvittaessa mennään sitten uudestaan ja katsotaan ruokavaliot sun muut.
Mut peukut pystyyn nyt ettei Liinu ole sulfalle allerginen jota määrätty antibiootti on. Sillä on jokseenkin järkkyjä sivuvaikutuksia, tosin ne on harvinaisia.
Tänään ei vahinkoja ole vielä sattunut, tosin ollaan rampattu ulkona jatkuvasti. Illalla käänsin kanavan sattumalta neloselle ja jäin kyttäämään 'häntä pystyyn'-ohjelmaa, kotvanen kesti ennen kuin tajusin että ollaan oltu aamusella ihan julkkiksen hoidossa, meinaan ohjelman juontaja/eläinlääkäri on sama kuin Vallilan Eläinlääkäriasemalla.
Kamala ikävä Elsaa, se on edelleen Raumalla, vissiin ensi viikolla saanen vanhan neidin kotiin.
Liinulta otettiin veriarvot (maksa, munuais, prot., haima, elektrolyytit, verensok., leukkarit, punasoluarvot sekä seerumin glutaraldehyditesti) sekä UÄ:llä tutkittiin sisäelimet, lähinnä kohtu mahdollisen märkäkohdun varalta. Liinu itsessään otti tosi reippaasti kaikki toimenpiteet, verinäytteenkin antoi paremmin kuin emäntänsä. Maanantaina saa virtsan bakteeriviljelytulokset mutta nyt jo aloitettiin antibioottikuuri mahdollisen VTI:n varalta sekä Antepsin-lääkitys vatsan limakalvoärsytyksen hoitoon. Tarvittaessa mennään sitten uudestaan ja katsotaan ruokavaliot sun muut.
Mut peukut pystyyn nyt ettei Liinu ole sulfalle allerginen jota määrätty antibiootti on. Sillä on jokseenkin järkkyjä sivuvaikutuksia, tosin ne on harvinaisia.
Tänään ei vahinkoja ole vielä sattunut, tosin ollaan rampattu ulkona jatkuvasti. Illalla käänsin kanavan sattumalta neloselle ja jäin kyttäämään 'häntä pystyyn'-ohjelmaa, kotvanen kesti ennen kuin tajusin että ollaan oltu aamusella ihan julkkiksen hoidossa, meinaan ohjelman juontaja/eläinlääkäri on sama kuin Vallilan Eläinlääkäriasemalla.
Kamala ikävä Elsaa, se on edelleen Raumalla, vissiin ensi viikolla saanen vanhan neidin kotiin.
Thursday, March 8, 2007
Eläinlääkäriin
Päätin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni kun tajusin miten vanhaksi Liinu on ihan hujauksessa tullut. Tarkoittaen että Liinu on miltei 7 kuukautta ja ensimmäinen juoksu lähestyy. Eläinlääkärit ovat kaite eri mieltä siitä, pitääkö nartulla olla juoksu ennen sterilaatiota mutta uusimpien tutkimusten mukaan leikkaus ennen ensimmäistä juoksua ehkäisee nisäkasvaimien syntyä. Joten päädyin leikkaamaan Liinun ennen juoksua.
Sain siis aikaiseksi soittaa ja kysyin samalla Liinun janoisuudesta ja edelleen jatkuvasta sisäsiivottomuudesta. Lueskelin tuossa netistä että pissailu ja juominen voivat olla merkkejä mm. virtsatieinfektiosta joten parempihan tuollaiset on selvittää ja varsinkin kun on tulossa isompi leikkaus.
Joten huomenna saan mennä pakastuspurkin tai tupperwaren kanssa Liinun perässä, pissanäytettä pitäisi kerätä. Kusiset paikat siis.
Vähän kyllä jännittää, kumpa kyseessä ei olisi mitään vakavaa.. Eläinten fysiologiasta nyt en niinkään tiedä mutta ihmisiä hoitaneena mielessä vilisee diabetekset sun muut sairaudet.
Sain siis aikaiseksi soittaa ja kysyin samalla Liinun janoisuudesta ja edelleen jatkuvasta sisäsiivottomuudesta. Lueskelin tuossa netistä että pissailu ja juominen voivat olla merkkejä mm. virtsatieinfektiosta joten parempihan tuollaiset on selvittää ja varsinkin kun on tulossa isompi leikkaus.
Joten huomenna saan mennä pakastuspurkin tai tupperwaren kanssa Liinun perässä, pissanäytettä pitäisi kerätä. Kusiset paikat siis.
Vähän kyllä jännittää, kumpa kyseessä ei olisi mitään vakavaa.. Eläinten fysiologiasta nyt en niinkään tiedä mutta ihmisiä hoitaneena mielessä vilisee diabetekset sun muut sairaudet.
Wednesday, March 7, 2007
Pitkästä aikaa..
Ohhoh, onpahan tullut pitkä postaustauko. Johtunee siitä että alkoi pahemman kerran tuntumaan siltä kun elämässäni ei olisi enää muuta kuin koirat. Tuossa helmikuussa kun kipitin kauppaan, seisoin valoissa odottamassa vihreää ja kun se vaihtui, annoin käskyn: 'mennään yli'. Eihän tossa mitään kummallista vai? No mullakun ei ollut koiria mukana ja kävelin ihan yksisseni. Hyvät naurut sain ja se tuskin pelasti naamaani muiden kanssakävelijöiden silmissä.
Mutta vaikka koirat ovat vieneetkin kaiken mun vapaa-aikani niin eroon niistä ei pääse enkä tietty haluakkaan. Mutta blogin pitäminen voi silloin olla jo vähän liioittelua. Joten loma tästä teki ihan hyvää. Lomaillut olen muutenkin, käytiin yhdeksän päivän laskureissulla Slovakiassa ja Liinu oli ekaa kertaa hoidossa. Elsa nyt on vanha tekijä siinä hommassa, viettää edelleen lokoisia päiviä porukoitteni luona. Liinu sen sijaan sai hoitopaikan ex-kämppikseni luota ja sopeutui oikein hyvin.
Maanantaina kävin hakemassa sen ja mentiin suoraan ensimmäiselle koirakoulun tunnille. Ei hirveän fiksua mutten tullut katsoneeksi kalenteria kun varasin pentukurssia. Mutta tatsi oli pysynyt ja saatiin kehuja hyvästä kontaktista ja Liinun jo oppimista taidoista. Treenattiin siis istumista, maatenmenoa, katseen ottamista, remmissä kulkemista, ohitusta ja kieltosanaa niin että koiran tuli ohittaa makkaralautanen ja omistajan saada "EI" käskyn jälkeen koira kiinnostumaan itsestään.
Ryhmä oli tosi pieni mikä kyllä tehokkaasti kompensoi aika tyyristä hintaa (55€/3 krt). Ryhmässä paikkoja oli viisi joista yksi koirakko oli kaiken lisäksi poissa. Muut pennut olivat pikkukoiramallia, edustimme ruhjoja kaksin Liinun kanssa. Olin kyllä tosi ylpeä koirastani koko opetuskerran ajan ja sain taas todistusta itselleni ettei kasvatustaidoissani eikä koirassani ole kerrassaan mitään pielessä, Liinu on edistynyt vauhdilla ja on kaiken kaikkiaan erittäin fiksu koira.
Arka se tosin on vieläkin, sai kauheen pelkokohtauksen bussipysäkillä kun siinä seisoi pelottava nainen, pelottavan toppatakkinsa kanssa, vai olikohan se sen kassi? No kovaa siedätystä vaan, nyt on helpompi lähteä muuallekin tutustumaan kun ostin vihdoin aikaa bussikortilleni.
Sisäsiisteyden kanssa olen kyllä ollut ihan ihmeissäni. Hoidossa ollessaan Liinu oli pissinyt noin 15 kertaa päivässä ja Lauraa lainatakseni Liinun mielestä on yhtä ok kusta sisälle kuin uloskin. Samoin se on tehnyt yöaikaan pissoja ja kakkojakin sisälle mikä on ihan kummaa- Tietty se on riehunut Oonan kanssa ja vahinko sattuu useammin ja nopeammin mutta nyt alkoi uudet sävelet.
Eilisestä lähtien lähtivät sanomalehdet kokonaan. Jos vahinko sattuu niin se menee sitten lattialle, mutta ei koira tajua millään jos sillä on periaatteessa lupa tehdä sisällekin. Hiiteen sanomalehdet, ikinä en ala sellaisten kanssa enää pelleilemään enkä sitä suosittele muillekaan, aivan turhaa sekoittaa koiran päätä antamalla lupa kusta pesään. Tietenkään en kurita pentua vahingosta mutta torua mielestäni voi, miten muuten voi koira tajuta että se on kiellettyä?
Mittasin myöskin Liinun juomiset, se litkii reilusti yli kaksi litraa vuorokaudessa (Elsa siis ei ole kotona eikä Liinu ole riehunut muutenkaan). Mielestäni veden juomisen rajoittaminen on aika julmaa mutta päätin ottaa kokeeksi vesikipan pois yön ajaksi. Tietenkin niin että viimeisen ruuan saa seitsemän maissa ja vettä riittävästi, mutta kun viimeisen ulkoilun jälkeen 22-23 tullaan sisälle niin kippa korjataan pois. Katsotaan nyt viikon ajan jos se auttaisi yöpissailuihin.
Mutta sellaista siis. Koirailu jatkukoot.
Mutta vaikka koirat ovat vieneetkin kaiken mun vapaa-aikani niin eroon niistä ei pääse enkä tietty haluakkaan. Mutta blogin pitäminen voi silloin olla jo vähän liioittelua. Joten loma tästä teki ihan hyvää. Lomaillut olen muutenkin, käytiin yhdeksän päivän laskureissulla Slovakiassa ja Liinu oli ekaa kertaa hoidossa. Elsa nyt on vanha tekijä siinä hommassa, viettää edelleen lokoisia päiviä porukoitteni luona. Liinu sen sijaan sai hoitopaikan ex-kämppikseni luota ja sopeutui oikein hyvin.
Maanantaina kävin hakemassa sen ja mentiin suoraan ensimmäiselle koirakoulun tunnille. Ei hirveän fiksua mutten tullut katsoneeksi kalenteria kun varasin pentukurssia. Mutta tatsi oli pysynyt ja saatiin kehuja hyvästä kontaktista ja Liinun jo oppimista taidoista. Treenattiin siis istumista, maatenmenoa, katseen ottamista, remmissä kulkemista, ohitusta ja kieltosanaa niin että koiran tuli ohittaa makkaralautanen ja omistajan saada "EI" käskyn jälkeen koira kiinnostumaan itsestään.
Ryhmä oli tosi pieni mikä kyllä tehokkaasti kompensoi aika tyyristä hintaa (55€/3 krt). Ryhmässä paikkoja oli viisi joista yksi koirakko oli kaiken lisäksi poissa. Muut pennut olivat pikkukoiramallia, edustimme ruhjoja kaksin Liinun kanssa. Olin kyllä tosi ylpeä koirastani koko opetuskerran ajan ja sain taas todistusta itselleni ettei kasvatustaidoissani eikä koirassani ole kerrassaan mitään pielessä, Liinu on edistynyt vauhdilla ja on kaiken kaikkiaan erittäin fiksu koira.
Arka se tosin on vieläkin, sai kauheen pelkokohtauksen bussipysäkillä kun siinä seisoi pelottava nainen, pelottavan toppatakkinsa kanssa, vai olikohan se sen kassi? No kovaa siedätystä vaan, nyt on helpompi lähteä muuallekin tutustumaan kun ostin vihdoin aikaa bussikortilleni.
Sisäsiisteyden kanssa olen kyllä ollut ihan ihmeissäni. Hoidossa ollessaan Liinu oli pissinyt noin 15 kertaa päivässä ja Lauraa lainatakseni Liinun mielestä on yhtä ok kusta sisälle kuin uloskin. Samoin se on tehnyt yöaikaan pissoja ja kakkojakin sisälle mikä on ihan kummaa- Tietty se on riehunut Oonan kanssa ja vahinko sattuu useammin ja nopeammin mutta nyt alkoi uudet sävelet.
Eilisestä lähtien lähtivät sanomalehdet kokonaan. Jos vahinko sattuu niin se menee sitten lattialle, mutta ei koira tajua millään jos sillä on periaatteessa lupa tehdä sisällekin. Hiiteen sanomalehdet, ikinä en ala sellaisten kanssa enää pelleilemään enkä sitä suosittele muillekaan, aivan turhaa sekoittaa koiran päätä antamalla lupa kusta pesään. Tietenkään en kurita pentua vahingosta mutta torua mielestäni voi, miten muuten voi koira tajuta että se on kiellettyä?
Mittasin myöskin Liinun juomiset, se litkii reilusti yli kaksi litraa vuorokaudessa (Elsa siis ei ole kotona eikä Liinu ole riehunut muutenkaan). Mielestäni veden juomisen rajoittaminen on aika julmaa mutta päätin ottaa kokeeksi vesikipan pois yön ajaksi. Tietenkin niin että viimeisen ruuan saa seitsemän maissa ja vettä riittävästi, mutta kun viimeisen ulkoilun jälkeen 22-23 tullaan sisälle niin kippa korjataan pois. Katsotaan nyt viikon ajan jos se auttaisi yöpissailuihin.
Mutta sellaista siis. Koirailu jatkukoot.
Monday, January 29, 2007
Eläinlääkärissä
Käytiin tuikkaamassa tehosterokotus ja nyt on homma klaari sitten 1-vuotis synttäreille saakka. Oikein hienosti meni koko homma, Liinu ei edes huomannut niskaan laitettavaa rokotetta vaan söi tädin antamia naksuja. Kuulemma leikata voisi jo ennen ensimmäistä juoksua, estää kuulemma pahanlaatuisia kasvaimia varsinkin nisissä. Myöskään Elsa ei olisi liian vanha leikkaukseen.. Mutta että reilu 300 per koira.. Sponsoreita blogiini? Anyone?
Elsa sai tuliaisena D.A.P-suihkeen. Peukut pystyyn että torstainen junamatka menisi oikein leppoisasti.
Elsa sai tuliaisena D.A.P-suihkeen. Peukut pystyyn että torstainen junamatka menisi oikein leppoisasti.
Wednesday, January 24, 2007
Lunta tupaan osa 2
Tuli tutustuttua metroon ja junaankin kun hoppani otti ja sanoi sopimuksensa irti. Vähän mentiin reunoja pitkin asemalla kun oli ihmisiä niin paljon. Junassa sitten nukuttiinkin penkin alla niin ettei konnari kirsua nähnyt. Ja se säästi rahaa huimat viisi euroa. Pummi-koira :)
Oonan kanssa ovat iltapäivät riehuneet, aamun antavat kyllä molemmat nukkua hyvin. Tietty Liinu kun on mun kanssa yövuorossa niin väsyttäähän sitäkin vaikka suurimman osan ajasta nukkuu.
Harmittaa tuo koirapuistossa sattunut homma, yhdellä koiralla oli aikast rajut leikit ja otinkin Liinun melko pian pois vaan kun omistaja siinä vähätteli koiransa tekemisiä niin tultiin uudelleen aidan toiselle puolen. Ei olisi pitänyt. Jotkut koirat vaan on 'pennunraivoja' eli käyvät näykkimään, puremaan ja kovasti alistamaan vaikka pentu kuinka olisi maissa ja näyttänyt selkeästi merkit alistumisesta. Olisi pitänyt vaan pitää oma pää siitä mikä on Liinulle hyväksi ja mikä ei, ja mikä ihme sen omistajan motiivi oikein oli, saada pentu sinne huutamaan vai ja omalle koiralle vähän purukumia? Äh, harmittaa vaan oma tyhmyys.
Muutoinkin nuo koirapuistot ovat kyllä aikamoisia paikkoja. Siellä tapaa kyllä jos jonkinnäköistä porukkaa, niin omistajaa kuin koiraakin. Harmi vaan että Helsingissä tuntuu olevan koirapuistot ainuita paikkoja pitää piskejä vapaana, Liinun kanssa en ota mitään riskejä kun liikenettä ja meteliä on niin paljon. Elsan kyllä voi laskea vapaaksi, sitä ei juuri mikään hätkäytä.
Ja se etteivät omistajat kutsu koiriaan pois portilta kun sinne on joku tulossa tai toinen lähdössä. Mielestäni sitten on ihan oma syy jos koira siitä portista livahtaa, on inan verran vaikeaa kulkea portista katsoen ettei kukaan vaan tunge mistään välistä samalla kun ohjaa omaa laumaa sisään/ulos. Niin että kutsukaa ne koirat pois siitä läven edestä, eikä siihen tarvi itsekkään jäädä partioimaan vaan tossua toisen eteen ja tilaa muille. Niin perkele.
Ja mitäs sitten ollaan treenattu, nooo, laadukkaasti menee jo:
*istuminen
*maatemeno, (nouseminen sieltä istumaan on boooooring)
*tassun anto
*katsominen silmiin
*ruuan odottaminen ja pyytäminen
*lenkiltä tulon jälkeen istutaan ja odotetaan rauhassa että hihna otetaan pois
*oma nimi
*tänne-tulo
hyvässä alussa ollaan:
*seis-käskyn tarkoitus
*sisäsiisteys (menty huimasti eteenpäin ihan muutamassa viikossa, vahinkoja sattuu aina vaan harvemmin kunhan on vaan kärppänä vahtimassa)
*käsitys siitä kuka siitä ulko-ovesta sisään menee ensimmäisenä
*vetäminen kun innostutaan liikaa
*remmissä riekkuminen tai siis sen jättäminen pois (eli leikkiminen Elsan/Oonan kanssa)
aika uusia juttuja:
*paikka-käsky (ollaan edetty niin että voin ottaa muutaman askelen poispäin selkä menosuuntaan ja tehdä nopean pyörähdyksen ja kävellä takaisin)
*sivulle-käsky, toimii jos toimii metwurstin kanssa (pitänee opettaa elsallekin uudella tavalla jonka luin)
*pois-käsky. Ei ihan toimi vielä, keittiössä kun on niin parasta maata, varsinkin sen kokkaavan kantapäiden takana.
Koirakouluun ei päästy vieläkään kun on niin epäsopivat työajat, maaliskuussa sitten. Sitä ennen voisin ainakin minä ottaa hieman lunkimmin itseni kanssa. Koirankoulutus ei vissiin kuitenkaan ole mitään ydinfysiikkaa.
Oonan kanssa ovat iltapäivät riehuneet, aamun antavat kyllä molemmat nukkua hyvin. Tietty Liinu kun on mun kanssa yövuorossa niin väsyttäähän sitäkin vaikka suurimman osan ajasta nukkuu.
Harmittaa tuo koirapuistossa sattunut homma, yhdellä koiralla oli aikast rajut leikit ja otinkin Liinun melko pian pois vaan kun omistaja siinä vähätteli koiransa tekemisiä niin tultiin uudelleen aidan toiselle puolen. Ei olisi pitänyt. Jotkut koirat vaan on 'pennunraivoja' eli käyvät näykkimään, puremaan ja kovasti alistamaan vaikka pentu kuinka olisi maissa ja näyttänyt selkeästi merkit alistumisesta. Olisi pitänyt vaan pitää oma pää siitä mikä on Liinulle hyväksi ja mikä ei, ja mikä ihme sen omistajan motiivi oikein oli, saada pentu sinne huutamaan vai ja omalle koiralle vähän purukumia? Äh, harmittaa vaan oma tyhmyys.
Muutoinkin nuo koirapuistot ovat kyllä aikamoisia paikkoja. Siellä tapaa kyllä jos jonkinnäköistä porukkaa, niin omistajaa kuin koiraakin. Harmi vaan että Helsingissä tuntuu olevan koirapuistot ainuita paikkoja pitää piskejä vapaana, Liinun kanssa en ota mitään riskejä kun liikenettä ja meteliä on niin paljon. Elsan kyllä voi laskea vapaaksi, sitä ei juuri mikään hätkäytä.
Ja se etteivät omistajat kutsu koiriaan pois portilta kun sinne on joku tulossa tai toinen lähdössä. Mielestäni sitten on ihan oma syy jos koira siitä portista livahtaa, on inan verran vaikeaa kulkea portista katsoen ettei kukaan vaan tunge mistään välistä samalla kun ohjaa omaa laumaa sisään/ulos. Niin että kutsukaa ne koirat pois siitä läven edestä, eikä siihen tarvi itsekkään jäädä partioimaan vaan tossua toisen eteen ja tilaa muille. Niin perkele.
Ja mitäs sitten ollaan treenattu, nooo, laadukkaasti menee jo:
*istuminen
*maatemeno, (nouseminen sieltä istumaan on boooooring)
*tassun anto
*katsominen silmiin
*ruuan odottaminen ja pyytäminen
*lenkiltä tulon jälkeen istutaan ja odotetaan rauhassa että hihna otetaan pois
*oma nimi
*tänne-tulo
hyvässä alussa ollaan:
*seis-käskyn tarkoitus
*sisäsiisteys (menty huimasti eteenpäin ihan muutamassa viikossa, vahinkoja sattuu aina vaan harvemmin kunhan on vaan kärppänä vahtimassa)
*käsitys siitä kuka siitä ulko-ovesta sisään menee ensimmäisenä
*vetäminen kun innostutaan liikaa
*remmissä riekkuminen tai siis sen jättäminen pois (eli leikkiminen Elsan/Oonan kanssa)
aika uusia juttuja:
*paikka-käsky (ollaan edetty niin että voin ottaa muutaman askelen poispäin selkä menosuuntaan ja tehdä nopean pyörähdyksen ja kävellä takaisin)
*sivulle-käsky, toimii jos toimii metwurstin kanssa (pitänee opettaa elsallekin uudella tavalla jonka luin)
*pois-käsky. Ei ihan toimi vielä, keittiössä kun on niin parasta maata, varsinkin sen kokkaavan kantapäiden takana.
Koirakouluun ei päästy vieläkään kun on niin epäsopivat työajat, maaliskuussa sitten. Sitä ennen voisin ainakin minä ottaa hieman lunkimmin itseni kanssa. Koirankoulutus ei vissiin kuitenkaan ole mitään ydinfysiikkaa.
Wednesday, January 17, 2007
Lunta tupaan
Olisittepa nähneet Liinun riemun vastasataneen lumen keskellä. Kumpa sellainen juhla jatkuisi vielä Kallion sykkeessäkin.
Hitto kun olisi ollut kamera.
Hitto kun olisi ollut kamera.
Tuesday, January 16, 2007
Kivoja juttuja
Ettei nyt ihan vinettämiseksi taas tämäkin blogi menisi niin kerrotaan nyt jotain kivoja juttuja. Ja niihin kuuluu ehdottomasti julkisilla kulkeminen. Otettiin tuossa yhtenä päivänä Liinun kanssa ohjelmaan Verotoimistossa käynti ja sinne matkustettiin sitten kutosen ratikalla. Tietty retkikohteena tuo Kaisaniemi ei ole mitä rauhallisin, vaan kun totuteltava se on, niin lähdettiin matkaan. Sporien kuskit kun eivät paljoa koirankoulutusta ja totuttelua odottele niin nappasin pennun kainaloon, leimasin lipun siinä sivussa ja matka meni Liinun katsellessa sylistäni ulkoilmoja. Verotoimistossa saatiin paljon katseita osaksemme muttei kukaan tullut sentään häätämään tms, olisin käyttänyt toki verukkeena sitä että Liinukin on yksi asiakas muiden joukossa koska maksaa (tai meidän kohdalla; pitäisi maksaa) veroja. Saatiin homma hoidettua ja edettiin varovaisin askelin odottelemaan kotiinpäin menevää ratikkaa. Aika jännää toki oli mutta istuskeltiin pysäkillä syöden nakkeja joten arkuus ei käynyt ihan ylitsepääsemättömäksi. Kolmosella sitten lähdettiin takaisin ja saatiin paikka vasta Hakaniemen kohdalla. Siinäpä sitten tuumin että mennäänpä nyt koko rahalla ja vedetään koko reitti. Ja niinpä sitten totuteltiin matkustukseen. Tai minä totuttelin jaloissa nukkuvaan koiraan joka ei välittänyt tuon taivaallista koko matkasta. Ahteri puuduksissa kiersin sitten Töölön ja Eiran kunnes tultiin takaisin Hakaniemeen. Olin juuri miettinyt että mitenkähän on, reissu on kestänyt jo yli tunnin että pitäsköhän leimata uudemman kerran. Ja pim, kuin pahimmasta painajaisesta, seitsemän tarkastajaa nousi sinisissään raitiovaunuun ja alkoivat tarkistaa lippuja. Meinasi itku päästä, mukamas tyynenä kaivoin korttini ja herättelin samalla Liinun penkin alta ja kun Täti Sininen tiukkasi että mistäs kaukaa oikein ollaan tultu kun lippu on leimattu iltapäivästä niin minä vaan osottelin unenpöppöröistä Liinua ja selitin kovasti miten tässä on pennunkoulutus menossa ja koko kiekka on menty ja seliseli. Ja läpi meni. Siitä ilosta jäätiin pois Karhupuiston pysäkillä ja juostiin kotiin iloisina siitä ettei reissun hinnaksi tullutkaan 66 euroa.
Seuraavana päivänä lähdettiin sitten kiikuttamaan sitä verokorttia palkanlaskentaan joka sijaitsee Etelä-Haagassa. Sinne päästiin 51:sen bussilla. Tietty mun kortista oli loppunut massi mutta kiitos maahanmuuttajakuskin, pääsin kyytiin kysymällä että 'voinksmää ostaa lipun kännykällä?'. No mun tietämyksen mukaan kännyliput ei käy kuin lautalla, metrossa ja ratikassa mutta joko Setä ei ymmärtänyt mun kysymystä, se ei huomannut että kortti piippasi punaista, se kiinnitti kaiken huomion sylissä killuvaan koiraan tai mahdollisesti sitä ei kiinnostanut vittuakaan koko homma. Oli niin tai näin niin kännylipulla mentiin. Takaisin sitten käveltiin 10:n päättärille Pikku-Huopalahteen ja vaihdettiin Oopperalla kasiin. Hyvin meni kaikki, pitää vaan joku päivä mennä jollekin päättärille harjoittelemaan rauhassa raitiovaunuun nousua, täysikasvuinen Liinu kun tuskin sylikoirasta menee.
Ai niin ja kynsiäkin leikattiin ja se sujui tosi hyvin. Elsa tosin piippasi jo nähdessään sakset, tavallisesti R saa ne leikata, siltä kun mustien kynsien leikkaaminen käy inan verran näpsäkämmin kuin multa. Pitäisi vaan harjotella ja leikata useammin, ettei synny pelkoa koiralle kuin emännällekään.
Seuraavana päivänä lähdettiin sitten kiikuttamaan sitä verokorttia palkanlaskentaan joka sijaitsee Etelä-Haagassa. Sinne päästiin 51:sen bussilla. Tietty mun kortista oli loppunut massi mutta kiitos maahanmuuttajakuskin, pääsin kyytiin kysymällä että 'voinksmää ostaa lipun kännykällä?'. No mun tietämyksen mukaan kännyliput ei käy kuin lautalla, metrossa ja ratikassa mutta joko Setä ei ymmärtänyt mun kysymystä, se ei huomannut että kortti piippasi punaista, se kiinnitti kaiken huomion sylissä killuvaan koiraan tai mahdollisesti sitä ei kiinnostanut vittuakaan koko homma. Oli niin tai näin niin kännylipulla mentiin. Takaisin sitten käveltiin 10:n päättärille Pikku-Huopalahteen ja vaihdettiin Oopperalla kasiin. Hyvin meni kaikki, pitää vaan joku päivä mennä jollekin päättärille harjoittelemaan rauhassa raitiovaunuun nousua, täysikasvuinen Liinu kun tuskin sylikoirasta menee.
Ai niin ja kynsiäkin leikattiin ja se sujui tosi hyvin. Elsa tosin piippasi jo nähdessään sakset, tavallisesti R saa ne leikata, siltä kun mustien kynsien leikkaaminen käy inan verran näpsäkämmin kuin multa. Pitäisi vaan harjotella ja leikata useammin, ettei synny pelkoa koiralle kuin emännällekään.
Ulkoilu ei sitten ole hauskaa yhtään
Ollaan Liinun kanssa hieman edetty, häntä ei viistä mahaa enää joka lenkillä mutta uloslähtiessä ei Liinu eteiseen tule, pitää toisinaan hakea (ei sentään karkuun mene) ja alaovella alkaa istuminen ja hannaus joka jatkuu korttelin verran kunnes Liinulle varmaan käy selväksi että takaisin ei mennä. En ole houkutellut kyykyssä kun jotenkin tuntuu että sitten edettäisiin koko lenkki kyyryssä. Mutta jos tuo hannaus tuosta vielä jatkuu niin kevyt 'pakottaminen' ei enää toimi kun elopainoa tulee lisää. Mitä siis tehdä? Nakit pääasiassa maistuu mutta Liinu mielellään jää istuskelemaan palkinnon jälkeen. Joskus kun nakit ei ole heti maistuneet ollaan jääty hetkeksi tarkkailemaan kunnes maistuvat jälleen. Suurin selvä pelon aihe on tuo tekojäärata mistä kuuluu kiekkojen pauketta.
Kotiin tullessa alkaa kiskominen kotiovelle päin mutta se on vähentynyt pysähtymisien kanssa, kiire sinne on mutta ei silti kisko. Tosin Liinu yrittää vaihtaa jatkuvasti puolta tulemalla suoraan jalkoihin tai yrittämällä takaapäin. Olen yrittänyt nyt muistaa talutella ainoastaan vasemmalla puolen, eikös tokossakin sillä puolen opeteta kulkemaan? (Se tosin on hieman vaikeaa kun Elsaa olen tottunut taluttelemaan oikealla puolen mutta ajattelin josko tietyn puolen suosiminen varsinkin alussa vähentäisi sellaista ylimääräistä sähläystä)
Mutta miten siis saada ulkoilusta ylipäätään kivaa? Koirapuistoissa ollaan käyty ja siellä Elsa ja Liinu saavat peuhata kahdestaan ja toisinaan muutaman muunkin kanssa ja toisiin koiriin Liinu ottaa rohkeasti kontaktia (remmissä en tosin anna haistella koska Elsa ei siitä välitä enkä muutenkaan katso että se on paras tapa kohdata toisia koiria) Ollaan käyty eri paikoissa ja kokeiltu jo julkista liikennettäkin ja siitä Liinu pitää ts. nukkuu penkin alla. Eli kaikki mikä tapahtuu sisätiloissa on mukavaa.
Yritän nyt käydä Liinun kanssa vielä enempi yksinään ulkona vaikka Elsan mukanaolo rohkaisee sitä ehkä hieman ja saa lenkkeilystä mukavampaa. Äh, hankalaa tämä toisinaan. Ja turhauttavaa kun ei keksi mitään huippuideaa.
Kotiin tullessa alkaa kiskominen kotiovelle päin mutta se on vähentynyt pysähtymisien kanssa, kiire sinne on mutta ei silti kisko. Tosin Liinu yrittää vaihtaa jatkuvasti puolta tulemalla suoraan jalkoihin tai yrittämällä takaapäin. Olen yrittänyt nyt muistaa talutella ainoastaan vasemmalla puolen, eikös tokossakin sillä puolen opeteta kulkemaan? (Se tosin on hieman vaikeaa kun Elsaa olen tottunut taluttelemaan oikealla puolen mutta ajattelin josko tietyn puolen suosiminen varsinkin alussa vähentäisi sellaista ylimääräistä sähläystä)
Mutta miten siis saada ulkoilusta ylipäätään kivaa? Koirapuistoissa ollaan käyty ja siellä Elsa ja Liinu saavat peuhata kahdestaan ja toisinaan muutaman muunkin kanssa ja toisiin koiriin Liinu ottaa rohkeasti kontaktia (remmissä en tosin anna haistella koska Elsa ei siitä välitä enkä muutenkaan katso että se on paras tapa kohdata toisia koiria) Ollaan käyty eri paikoissa ja kokeiltu jo julkista liikennettäkin ja siitä Liinu pitää ts. nukkuu penkin alla. Eli kaikki mikä tapahtuu sisätiloissa on mukavaa.
Yritän nyt käydä Liinun kanssa vielä enempi yksinään ulkona vaikka Elsan mukanaolo rohkaisee sitä ehkä hieman ja saa lenkkeilystä mukavampaa. Äh, hankalaa tämä toisinaan. Ja turhauttavaa kun ei keksi mitään huippuideaa.
Saturday, January 13, 2007
Vahingonilo on paras ilo
Pakko hehkuttaa ennenko lähdetään kylille. Mut TOPI ASTU KOIRANKAKKAAN. Omassa kodissaan. LoL.
\o/
Ei sit vissiin niitä kenkiä jalkaan. Muahahhaahhaa.
\o/
Ei sit vissiin niitä kenkiä jalkaan. Muahahhaahhaa.
Friday, January 12, 2007
Kasvusta ja ravinnosta
Liinu on kyllä kasvanut, harmittaa kun ei mitattu säkää heti Liinun kotiutuessa mutta silmämääräisesti on sitä korkeuttakin tullut eikä vain lihaa luiden ympärille. Pitänee kysyä eläinlääkäriltä neuvoa ettei Liinu vain kasva liian nopeaa tahtia, sellaisestakin olen kuullut juttua. Ikuna en kyllä osta enää mitään halpisruokaa vaikka kuinka edullista olisi, en muistanutkaan miten paljon saa pussittaa paskaa jos sellaiseen sortuu. Elsa söi aikaisemmin, ennen allergiaa juuri niitä edullisempia mutta nyt ollaan siirrytty Jahti&Vahti ruuan kautta Olympian: kana ja riisi-kuivamuonaan. Tuo J&V oli siihen asti sopivaa kunnes sen tuotantomaa muuttui Suomesta ilmeisesti Saksaan. Heti ensimmäisen säkin avattuani Elsa sai kamalan ihottuman ja raapi ahteriaan ja rintamustaan karvattomaksi. Onneksi se sitten lähti kuukauden antibioottikuurilla, rasvoilla ja 'sputnikin'-pitämisellä. Tietty en voi olla nyt satavarma että ihottuma oli ruuan syytä mutta muutakaan syypäätä en siihen hätään keksinyt. Ja en aio enää uudestaan koittaa ruuan sopivuutta. Olympian kelvatkoon kunnes tulee aika siirtyä johonkin senioriruokaan. Tosin luin tuossa yhtenä päivänä koirien ravitsemuksesta ja ajattelin koittaa tuota Yrjölänpuuroa. Tässä olisi kokonaisuudessaan J.A.U Yrjölän artikkeli aiheesta, kun kerran innostuin linkittämään. Lisään sen myös tuonne sivuvalikkoon. Kuten myös Liinun kasvukäyrän sekä Elsan pikkuisen solakoitumisproggiksen.
Tuesday, January 9, 2007
Elämää
Koirakouluttajan neuvoilla ollaan nyt menty ja paremmin sujuu. Suosittelen kyllä sydämellisesti hankkimaan apua jos siltä tuntuu. Vaikkei se nyt koiraa samalla hetkellä pelottomaksi muuta niin itse saa varmuutta ja uutta luottamusta omiin kykyihinsä.
Otin koirat mukaan Hämeeseen kun oli muutama yövuoro ja hyvinhän se sujui. Vähän Liinu ulvoi kun piti jättää ne taukohuoneeseen niiksi hetkiksi kun jotain duunia piti tehdä. Mutta eipä se ihme ole kun outo paikka ja omituisia huitovia ihmisiä ympäristössä. Sisäsiisteyskin oli helpompaa kun ovesta suoraan pääsi pihalle eikä tarvinnut kintut ristissä odotella kolmea kerrosta. Liinu ei osoittaunut minkäänlaista stressiä tai pelokkuutta Hämeessä, mitä ilmeisemmin liittää ne ainoastaan tänne Kallion alueelle.
Mutta jotain hyvääkin. Liinu nukkuu autossa!! Toisin kuin Vinku-Iita alias Elsa joka inisee, ulisee, läähättää ja vinkuu matkat. No ei kaikkia, pitkillä matkoilla rauhoittuu, no läähättämään. Matkat siis sujuu ja Hämeessä tutustuttiin Oonaan, Elsan entiseen kämppikseen. Sekin sujui kohtalaisesti. Suihkupulloa tosin kaipasin kun haukku alkoi käydä yksiöön sopimattomaksi.
Kotona siis. Itse alan näyttää hieman homsuiselta kotirouvalta kun elo on pyörinyt enimmillään koirien ympärillä. Jo niin paljon että hermot menee. Ja ei saisi mennä, ei. Mutta kun tönöttää eteisessä toppavaatteet päällä, intoileva Elsa jaloissa ja toinen turri ei osoita pienintäkään kuulonymmärtämistä niin alkaa hieman nutturaa kiristämään. Se johtuu ulkoilun tuomista peloista, tiedetään ja varmaan lähtee aikanaan, toivon ainakin. Unelma olisi jos Liinusta tulisi sellainen semi-Elsa, ulosmeno olisi kivaa muttei sentään üüberkivaa.
T:kin on alkanut taas uskaltautumaan Liinun kanssa pihalle ja hyvä niin, kyllä se luottamus rakentuu sitten ajan kanssa.
Jaa'a, mutta nyt tää homsuinen kotibööde menee nyppimään kulmansa ja pesemään tukkansa. Yrittäen näyttää edes inan verran ihmiseltä. Ai niin ja kävin hieman hyy-hengittelemässä joogassakin, ettei ala korvat vahingossakaan savuamaan mahdollisten takapakkien takia.
Otin koirat mukaan Hämeeseen kun oli muutama yövuoro ja hyvinhän se sujui. Vähän Liinu ulvoi kun piti jättää ne taukohuoneeseen niiksi hetkiksi kun jotain duunia piti tehdä. Mutta eipä se ihme ole kun outo paikka ja omituisia huitovia ihmisiä ympäristössä. Sisäsiisteyskin oli helpompaa kun ovesta suoraan pääsi pihalle eikä tarvinnut kintut ristissä odotella kolmea kerrosta. Liinu ei osoittaunut minkäänlaista stressiä tai pelokkuutta Hämeessä, mitä ilmeisemmin liittää ne ainoastaan tänne Kallion alueelle.
Mutta jotain hyvääkin. Liinu nukkuu autossa!! Toisin kuin Vinku-Iita alias Elsa joka inisee, ulisee, läähättää ja vinkuu matkat. No ei kaikkia, pitkillä matkoilla rauhoittuu, no läähättämään. Matkat siis sujuu ja Hämeessä tutustuttiin Oonaan, Elsan entiseen kämppikseen. Sekin sujui kohtalaisesti. Suihkupulloa tosin kaipasin kun haukku alkoi käydä yksiöön sopimattomaksi.
Kotona siis. Itse alan näyttää hieman homsuiselta kotirouvalta kun elo on pyörinyt enimmillään koirien ympärillä. Jo niin paljon että hermot menee. Ja ei saisi mennä, ei. Mutta kun tönöttää eteisessä toppavaatteet päällä, intoileva Elsa jaloissa ja toinen turri ei osoita pienintäkään kuulonymmärtämistä niin alkaa hieman nutturaa kiristämään. Se johtuu ulkoilun tuomista peloista, tiedetään ja varmaan lähtee aikanaan, toivon ainakin. Unelma olisi jos Liinusta tulisi sellainen semi-Elsa, ulosmeno olisi kivaa muttei sentään üüberkivaa.
T:kin on alkanut taas uskaltautumaan Liinun kanssa pihalle ja hyvä niin, kyllä se luottamus rakentuu sitten ajan kanssa.
Jaa'a, mutta nyt tää homsuinen kotibööde menee nyppimään kulmansa ja pesemään tukkansa. Yrittäen näyttää edes inan verran ihmiseltä. Ai niin ja kävin hieman hyy-hengittelemässä joogassakin, ettei ala korvat vahingossakaan savuamaan mahdollisten takapakkien takia.
Thursday, January 4, 2007
Aerofobiaa ja katagelofobiaa
En ole nyt päivitellyt kun on elo ollut hieman hankalaa. Liinu on nyt saanut pahoja pelkoja näistä muutaman päivän sisällä sattuneista tapahtumista ja ulkoilma ja äänet pelottavat sen verran että ulkoilu on miltei mahdotonta. Ollaan treenattu tuossa sisäpihalla, minne ei liikenteen melu kuulu eikä erityisiä pamahduksia. Nakkien voima on suuri. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena.
Tänään tulee myös koirakoulusta Liinulle tai lähinnä meille apua. Omat tiedot ja taidot kun ei oikein vakuuta. Elsaa kun ei ole koskaan mikään pelottanut, paitsi tietysti pimeä metsä ja siellä olevat kummalliset hahmot. Ne samat siis kun saavat minut tutisemaan.
Eilinen meni tosiaan kaavalla, kaulapanta > nakki, eteiseen > nakki, ulos ovesta > nakki, porrastasanteet > nakki, ulos takaovesta > nakki. Tuli selväksi vissiin? Onneksi Liinu on safkan perään, on hieman helpompaa. Palatakseni eiliseen, ovelta edettiin taka-aidalle, takaisin oven läheisyyteen, uudestaan aidalle jne. Viimeisillä kerroilla otettiin kohteeksi myös oikea ulko-ovi, sillä tosin käytiin ihan vaan kääntymässä, ei avattu eikä mitään.
Tänään homma sitten jatkuu, otettiin kohteeksi välikön kautta toinen sisäpiha ja siellä oleva roskakatos. Ja takaisin. Ja uudestaan. Hieman toisesta pihasta kuuluva roskamiehen rymistys pisti tassuja tärisemään mutta nostin Liinun katsomaan äänen lähdettä ja puhelin rauhallisesti. Juttelen muutenkin koko ajan, matalalla ja rauhallisella äänellä. Mahdan olla naapurien suosiossa talon pahimpana friikkinä kun kuljen perse pystyssä käytävällä koira perässä. Niin ja jutellen miten helkkarin hyvää nakki voikaan olla, että kannattais tulla maistamaan. Oijoi. Mainitsinko jo että olen kasvissyöjä enkä syönyt nakin nakkeja yli kymmeneen vuoteen:)
No juu, pitäkäähän peukkuja ja jos on jotain rohkaisevia tarinoita, niin saa laittaa kommenttilootaan (mikäli tätä blogia nyt edes kukaan lukee) en niinkään halua kuulla mitään kammottavuuksia jota koirakirjat tarjoaa. 'Arasta koirasta tulee aggressiivinen', 'pentuiässä oleva koira ei traumojaan unohda', 'ei se teihin luopioihin koskaan enää luota' jutut ei nyt oikein itseluottamusta korota ja itseluottamus, pojat sitä kaivataan nyt.
Tänään tulee myös koirakoulusta Liinulle tai lähinnä meille apua. Omat tiedot ja taidot kun ei oikein vakuuta. Elsaa kun ei ole koskaan mikään pelottanut, paitsi tietysti pimeä metsä ja siellä olevat kummalliset hahmot. Ne samat siis kun saavat minut tutisemaan.
Eilinen meni tosiaan kaavalla, kaulapanta > nakki, eteiseen > nakki, ulos ovesta > nakki, porrastasanteet > nakki, ulos takaovesta > nakki. Tuli selväksi vissiin? Onneksi Liinu on safkan perään, on hieman helpompaa. Palatakseni eiliseen, ovelta edettiin taka-aidalle, takaisin oven läheisyyteen, uudestaan aidalle jne. Viimeisillä kerroilla otettiin kohteeksi myös oikea ulko-ovi, sillä tosin käytiin ihan vaan kääntymässä, ei avattu eikä mitään.
Tänään homma sitten jatkuu, otettiin kohteeksi välikön kautta toinen sisäpiha ja siellä oleva roskakatos. Ja takaisin. Ja uudestaan. Hieman toisesta pihasta kuuluva roskamiehen rymistys pisti tassuja tärisemään mutta nostin Liinun katsomaan äänen lähdettä ja puhelin rauhallisesti. Juttelen muutenkin koko ajan, matalalla ja rauhallisella äänellä. Mahdan olla naapurien suosiossa talon pahimpana friikkinä kun kuljen perse pystyssä käytävällä koira perässä. Niin ja jutellen miten helkkarin hyvää nakki voikaan olla, että kannattais tulla maistamaan. Oijoi. Mainitsinko jo että olen kasvissyöjä enkä syönyt nakin nakkeja yli kymmeneen vuoteen:)
No juu, pitäkäähän peukkuja ja jos on jotain rohkaisevia tarinoita, niin saa laittaa kommenttilootaan (mikäli tätä blogia nyt edes kukaan lukee) en niinkään halua kuulla mitään kammottavuuksia jota koirakirjat tarjoaa. 'Arasta koirasta tulee aggressiivinen', 'pentuiässä oleva koira ei traumojaan unohda', 'ei se teihin luopioihin koskaan enää luota' jutut ei nyt oikein itseluottamusta korota ja itseluottamus, pojat sitä kaivataan nyt.
Monday, January 1, 2007
Pohdintaa aamuyön tunteina
Seropit rulettaa!! Mä en ole koskaan ollut mikään erityisen rotu-uskollinen tyyppi. Sakemanneista olen kyllä tykännyt mutta sekarotuiseen olen päätynyt (oon katsonut ihan liikaa susikoira Roita ja saksalaisia poliisisarjoja joissa on viisastakin viisaampia schäfereitä). Ei siinä etteikö koira voisi jotain rotuakin olla, mulla vaan on kuva kasvattajista jotka vaativat näyttelyitä sun muita aktiviteetteja jotka eivät kohtaa mun intressejä. Mitä ne on? Ja sillon 19-vuotiaana ei olisi edes varaa ollut ostaa mitään rotukoiraa, Elsasta maksoin hurjat 200 markkaa. Arvokas koira se silti on, rotua tai ei. Arvokas mulle.
No joo, eilen aloin itkemään kun Sipowicz sai ylennyksen. Huoli koiruudesta oli niin suuri että telkan tuijottaminenkin oli niin kovin tunteikasta ;) Tänä yönä olen lukenut Anders Hallgrenin Koiraongelmia ja ongelmakoiria ja yrittänyt painaa päähäni uutta tietoa. Ihan fiksun kuuloista tekstiä kyllä, ainoastaan yksi kohta pisti erityisesti miettimään:
"Alistetut koirat näyttävät iloisilta. (s.44) Jos ihminen on kova ja vaativainen koiraansa kohtaan, se heiluttaa entistä enemmän häntäänsä, painaa korvansa luimuun, nostaa leukaansa ja vetää suupieliä taaksepäin. Se tuntuu käyttäytyvän pennun tavoin. Ne kaikki ovat kuitenkin alistumiseleitä, vaikka koira näyttääkin ihmisen mielestä iloiselta ja pentumaiselta. Sen vuoksi kovia koulutusmenetelmiä käyttävien henkilöiden mielestä heidän koiransa tuntuvat vain olevan iloisia, kun niitä kohdellaan vähän ankarasti. Iloa se ei kuitenkaan ole, vaan alistumista. Koira voi käyttäytyä samalla tavalla, jos joku astuu vahingossa sen käpälälle."
Elsa tervehtii usein ihmisiä joita se ei ole pitkiin aikoihin tavannut, juuri näillä tunnusmerkeillä. Se 'virnistelee' ja häntä käy kun Slayerin solistin fleda. Miksi se näin tekee? Ei kukaan vieraista ole koskaan Elsaa kohdellut ankarasti ja ainoa ketä Elsaa on kouluttanut ja komentanut on allekirjoittanut. Mistä siis tällainen käytös?
"Kunnioita alistumista. (s.143) Valitettavasti on edelleen ihmisiä, jotka luulevat että koira "häpeää", kun se painautuu matalaksi, jos se yllätetään tekemästä jotain kiellettyä. Se taas saa heidät ajattelemaan, että "koira siis tietää, mitä se on tehnyt", ja silloin arvellaan että sitä voi huoletta rankaista. Niin ei kuitenkaan ole. Kukaan ei tiedä mitä koiran päässä liikkuu. Ainoa, mitä näemme, on ulkoinen käyttäytyminen, se että koira osoittaa alistumista, ja alistumista on aina kunnioitettava. Koskaan ei saa rähistä koiralle, joka ilmaisee käyttäytymisellään alistumista."
Minä mitä ilmeisemminkin kuulun näihin valitettaviin ihmisiin. En siinä mielessä että raivoaisin jälkikäteen kun on roskis levitetty mutta siinä mielessä että edelleen kuvittelen Elsan tietävän että se on tehnyt jotain kiellettyä. En vain ymmärrä miten muuten se ei tule eteiseen vastaan jos jotain ilkeyksiä on tehty. Tai jos tulee se nimenomaan käyttäytyy alistuneesti. Selvennän etten ole nähnyt vielä tapahtunutta enkä missään tapauksessa ole yllättänyt sitä pahuuksien duunailusta. No, tämä ei kai koskaan selviä sillä Elsa ei ole enää pitkiin aikoihin tehnyt mitään (kopkop) omituisuuksia, kuten syönyt alusvaatteitani tai levitellyt roskiksia. Enkä tässä nyt väitä että kaikki koirat tietäisivät, ihmettelen vaan Elsan käytöstä. Ja vielä; miten sitten kunnioitetaan alistumista? Jos en nyt räjähdäkkään syödyistä kengistä (koiran luimistellessa vierellä) niin en kai kehumaankaan voi alkaa? Huomiotta jättäminen? Mitä?
Subscribe to:
Posts (Atom)
