HappyHappyJoyJoy

Liinulle ilmestyi haavaan miltei kuukauden kuluttua leikkauksesta paukama joka käytiin tarkastuttamassa lekurilla. Mitään sen kummallisempaa se ei ollut kuin että toisinaan koiran kroppa alkaa hylkimään sulavaa tikkiä, varsinkin solmukohtia ja ne alkavat puskea ulospäin aiheuttaen nestepatin. Antibioottia napaan ja ongelma hoidettu.

Olen lähiaikoina saanut paljon positiivista palautetta Liinun kehittymisestä. Ja onhan sitä tapahtunut, ennenhän Liinu ei tullut eteiseen ollenkaan, nykyisin makoilee ja nukkuu siellä. Ulkona kulki 'krokokävelyä' varsinkin jos jotain pelottavaa tapahtui, tänään vilaisi taivaalle kun ukkoskuuro alkoi, ei lähtenyt juoksemaan paniikissa mihinkään. Uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa mutta sekin tapahtuu nykyisin kymmenen minuutin sisään eikä vaadi tuntien totuttelua. Serene-UM lääkitystä ollaan puolitettu ja tuskin tämän paketin loputtua ostetaan enää uutta annosta.

Tuntuu hyvältä, täytyy myöntää. Olisi pitänyt vain luottaa ongelmakoirakouluttajan arvioon Liinun trauman laadusta ja sen pysyvyydestä. Mutta ei, sitä maalaili kuvia aggressiivisesta ja pelokkaasta koirasta, menettäen yöunensa. Olisin voinut luottaa itseeni ja Topiin että yhdessä kyllä pärjätään. No kaikesta oppii, toivon niin.Vieläkään ei olla liikuttu kovin suurissa ihmismassoissa, ehkä siihenkin pystytään jokin päivä.

Tosin tarvetta siihen ei välttämättä ole koska ostimme perheellemme vuoden -88 Toyota Carina II. Viistoperäiseen pirssiin mahtuvat molemmat koiruuden oikein hyvin ja Elsa saa rauhassa ulista koko matkan ilman että revin pelihousujani. Elsan intoilu/stressi tuskin laantuu koskaan (rauhoittuu kyllä matkan kuluessa) joten nyt olen ainakin turvannut oman mielenterveyteni kun ei tarvitse itse stressaantua muiden matkustajien mielipiteistä ja yrittää toivotonta; Elsaa hiljaiseksi.

Nyt tuli aikalailla yltiöiloinen postaus, voisin tavoilleni uskollisena motkottaa kuitenkin edes jostain asiasta. Vaikkapa siitä miten pahalta tuntui/tuntuu useiden ihmisten kommentointi Liinun luonteesta. Tiedän että se on arka, mitä siitä sitten? Kärjistäen: jos näet kadulla äidin cp-vammaisen lapsensa kanssa, menetkö heti valistamaan äitiä siitä miten vammainen lapsi hänellä on? Et tietenkään mene, jotain kunnioitusta toisen perhettä kohtaan. Taustalla voi olla vaikka miten paljon ahdistusta, itsesyytöksiä ja pelkoa, siihen ei auta kanssaihmisten jatkuva voivottelu ja mollaaminen.

Jos ei tiedä koirista mitään, on parempi olla ihan hiljaa. Mutta niin se on että ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta koirista tai koirankasvatuksesta, omaavat eniten mielipiteitä ja neuvoja niistä.

Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Näillä mennään.