Uusi vuosi 2008 otettiin meillä vastaan hieman erilailla kun vuosi sitten. Järjestimme bileet kotona ja Liinu otti illan oikein lunkisti. Päivällä kävimme koirasaaressa purkamassa ylimääräisen energian ja 22.00 aikaan käytiin nopeasti takapihalla pissalla. Se olikin sitten pelottavaa mutta järkytys unohtui aika nopeasti sisälle päästyämme, kirsun edessä olevalla porsaan kintulla kun pakkaa olemaan sellainen rauhoittava vaikutus. Ulos lähtiessämme vedettiin verhot eteen ja jätettiin radio soimaan. Kovin kauaa koirat eivät edes joutuneet keskenään olemaan kun suuri osa yövieraista palautui kyttäämään sinkkareiden maratoonia töllöstä.
Baarista palattuamme vielä nopeat pissat takapihalle (sori vaan naapurit) ja Liinun toinen uuden vuoden aatto oli pulkassa.
Friday, January 4, 2008
Poimittua
Vanha mies käveli rannalla aamunkoitteessa ja huomasi edellään kulkevan nuoren miehen, joka poimi käteensä rannalla olevia meritähtiä ja heitti ne takaisin mereen. Vanhuksen saavutettua nuoren miehen hän kysyi tältä, miksi tämä teki näin.
Nuori mies vastasi, että rannalle joutuneet meritähdet kuolisivat, mikäli ne jätettäisiin makaamaan aamuaurinkoon.
“Rantahan jatkuu kilometreittäin ja meritähtiä on miljoonittain”, huomautti vanha mies.“Mitä merkitystä työlläsi on?” Nuori mies katsoi kädessään olevaa meritähteä, heitti sen turvaan mereen ja totesi:“On sillä merkitystä, - juuri tälle meritähdelle.”
-suom. Helinä Ylisirniö-

Subscribe to:
Posts (Atom)