Monday, January 1, 2007

Pohdintaa aamuyön tunteina

Seropit rulettaa!! Mä en ole koskaan ollut mikään erityisen rotu-uskollinen tyyppi. Sakemanneista olen kyllä tykännyt mutta sekarotuiseen olen päätynyt (oon katsonut ihan liikaa susikoira Roita ja saksalaisia poliisisarjoja joissa on viisastakin viisaampia schäfereitä). Ei siinä etteikö koira voisi jotain rotuakin olla, mulla vaan on kuva kasvattajista jotka vaativat näyttelyitä sun muita aktiviteetteja jotka eivät kohtaa mun intressejä. Mitä ne on? Ja sillon 19-vuotiaana ei olisi edes varaa ollut ostaa mitään rotukoiraa, Elsasta maksoin hurjat 200 markkaa. Arvokas koira se silti on, rotua tai ei. Arvokas mulle.

No joo, eilen aloin itkemään kun Sipowicz sai ylennyksen. Huoli koiruudesta oli niin suuri että telkan tuijottaminenkin oli niin kovin tunteikasta ;) Tänä yönä olen lukenut Anders Hallgrenin Koiraongelmia ja ongelmakoiria ja yrittänyt painaa päähäni uutta tietoa. Ihan fiksun kuuloista tekstiä kyllä, ainoastaan yksi kohta pisti erityisesti miettimään:

"Alistetut koirat näyttävät iloisilta. (s.44) Jos ihminen on kova ja vaativainen koiraansa kohtaan, se heiluttaa entistä enemmän häntäänsä, painaa korvansa luimuun, nostaa leukaansa ja vetää suupieliä taaksepäin. Se tuntuu käyttäytyvän pennun tavoin. Ne kaikki ovat kuitenkin alistumiseleitä, vaikka koira näyttääkin ihmisen mielestä iloiselta ja pentumaiselta. Sen vuoksi kovia koulutusmenetelmiä käyttävien henkilöiden mielestä heidän koiransa tuntuvat vain olevan iloisia, kun niitä kohdellaan vähän ankarasti. Iloa se ei kuitenkaan ole, vaan alistumista. Koira voi käyttäytyä samalla tavalla, jos joku astuu vahingossa sen käpälälle."

Elsa tervehtii usein ihmisiä joita se ei ole pitkiin aikoihin tavannut, juuri näillä tunnusmerkeillä. Se 'virnistelee' ja häntä käy kun Slayerin solistin fleda. Miksi se näin tekee? Ei kukaan vieraista ole koskaan Elsaa kohdellut ankarasti ja ainoa ketä Elsaa on kouluttanut ja komentanut on allekirjoittanut. Mistä siis tällainen käytös?

"Kunnioita alistumista. (s.143) Valitettavasti on edelleen ihmisiä, jotka luulevat että koira "häpeää", kun se painautuu matalaksi, jos se yllätetään tekemästä jotain kiellettyä. Se taas saa heidät ajattelemaan, että "koira siis tietää, mitä se on tehnyt", ja silloin arvellaan että sitä voi huoletta rankaista. Niin ei kuitenkaan ole. Kukaan ei tiedä mitä koiran päässä liikkuu. Ainoa, mitä näemme, on ulkoinen käyttäytyminen, se että koira osoittaa alistumista, ja alistumista on aina kunnioitettava. Koskaan ei saa rähistä koiralle, joka ilmaisee käyttäytymisellään alistumista."

Minä mitä ilmeisemminkin kuulun näihin valitettaviin ihmisiin. En siinä mielessä että raivoaisin jälkikäteen kun on roskis levitetty mutta siinä mielessä että edelleen kuvittelen Elsan tietävän että se on tehnyt jotain kiellettyä. En vain ymmärrä miten muuten se ei tule eteiseen vastaan jos jotain ilkeyksiä on tehty. Tai jos tulee se nimenomaan käyttäytyy alistuneesti. Selvennän etten ole nähnyt vielä tapahtunutta enkä missään tapauksessa ole yllättänyt sitä pahuuksien duunailusta. No, tämä ei kai koskaan selviä sillä Elsa ei ole enää pitkiin aikoihin tehnyt mitään (kopkop) omituisuuksia, kuten syönyt alusvaatteitani tai levitellyt roskiksia. Enkä tässä nyt väitä että kaikki koirat tietäisivät, ihmettelen vaan Elsan käytöstä. Ja vielä; miten sitten kunnioitetaan alistumista? Jos en nyt räjähdäkkään syödyistä kengistä (koiran luimistellessa vierellä) niin en kai kehumaankaan voi alkaa? Huomiotta jättäminen? Mitä?

3 comments:

Anonymous said...

Huh, mä en oo koskaan tajunnu kuinka vaikeeta toi koirakoulutus on...Tarkotan siis kaikkia noita eri käskyjä jne. Mä oisin ihan pihalla (mut mä oonkin amatööri). Tsemiä :)

Anonymous said...

Jossain mun lukemassani kirjassa oli myös tuosta alistumisesta ja ihmettelin sitä kanssa. Näkkä lähestyy kivoja tuttuja koiria niin (eikä esim. isoja pelottavia koiria, mikä olisi tuosta näkökulmasta loogista) ja samoin se saattaa tehdä, kun tulen töistä kotiin. =o Ainakaan "kovista koulutusmenetelmistä" ei Näkän kohdalla ole kyse, joten ehkä tuo menee vielä normaalin pentuilun piikkiin.

salme said...

no elsa on sitten 7-vuotias pentu tai mun pitäis vähentää noiden kirjojen lukemista. tosin osa kirjoista suoltaakin niin sadistista paskaa että olen päätynyt studeeramaan ainoastaan kaimion ja hallgrenin opuksia.